Yksivuotiaalleni

Rakas pieni Lellona, täytät tänään yksi vuotta. Kirjoitin sinulle synttärirunon. Onnea pienokainen!
                    

Minulla oli haave elämästä, sisimpäni täyttävästä, rakkaudesta pieneen ihmiseen.
Taivaasta sain oman leijonamielen, veikeä hehku silmissänsä, ruttuiset sormet sydäntäni puristi.

Sinä teit minusta hetkessä suuren, löysin itsestäni uuden ihmisen. Nimeni sopersit tammikuussa, hiljaa, kysyen: "Äiti?".

Tämä on ollut ilon vuosi, vuosi naurun ja haikeuden. Haikeuden siitä, että lainassa olet, voisinpa elää sen uudelleen.

Kiitos lapseni siitä, että näytit tien onnen ytimeen, että jokainen meistä on ihme ja totuus on yksinkertainen. Silloinkin, kun yhdessä itkimme, minä lasinsiruja lattialta keräillen. Ja aamut alkoivat anivarhain, joskus jo yön pimeydessä. Silti jokaisena aamuna sydämessä kaikui uusi tahdon.

Mikään ei saanut vaipanhuurujen sumentamaa päätäni enemmän sekaisin, kuin pullea takamuksesi, joka keikkuen katosi käytävään. Talutin sinua pienen hetken, ostin pörrösukat kasvuasi pehmentämään.

Arvostan elämän pieniä hetkiä, näen kauttasi maailman kauneuden. Enhän minäkään vanhene hetkeäkään, siirrän vain sulle oman nuoruuden.

Sitten kun sylini käy pieneksi sulle, kun vaimenee töminä askelten. Olet silloinkin kevyt olkaani vasten, mulle aina polvenkorkuinen.

Kuule siis pieni seikkailijani, maailma on tehty sinua varten. Monesti se sinut vielä lannistaa ja hymykuoppasi tasoittaa. Mutta kasva miehisyyteen avoimin mielin ja sydämin. Älä menetä uskoa ihmisiin, anna elämän kantaa.

Vaikka kuinka toimisit neuvojani vastaan, lupaan tulla sinua vastaan. Lupaan ottaa syliin, kun elämä on lyijyä.


-Äiti-

Kuitti ja aikalisä

Neljän viikon sisällä on tapahtunut muun muassa seuraavaa:

- Aloitin työt uudessa paikassa
- Sinä aloitit perhepäivähoidossa
- Meillä oli noro, influenssa, korvatulehdus ja jokin tuberkuloosia muistuttava sairaus. Sinä söit hirmuisen kasan antilooppeja, tärykalvosi puhkottiin ja opit pelkäämään lääkäreitä
- Perhepäivähoitaja oli 6 kertaa saikulla
- Varapäivähoidossa olivat kaikki hoitajat vatsataudissa
- Sinä otit ilman tukea ensimmäiset askelet eteenpäin
- Minä otin tuen kanssa monta askelta taaksepäin
- Itkimme isin kanssa eteisessä, kun veimme sinua kolmanteen hoitopaikkaan flunssassa, jossa oli 20 lapsen 3-5 vuotiaiden ryhmä ja jossa et tuntenut ketään.
- Lopetin työt uudessa paikassa
- Sinä lopetit päivähoidossa
_______________________
YHTEENSÄ: Tosi paljon pahaa mieltä, eroahdistusta ja pieni sairas ja pelokas lapsi

Bonukseen kirjattu: Tieto siitä, että kunnallinen perhepäivähoito ei ole meille oikea ratkaisu.


Päätin, että jos joutuu maksamaan kokemuksistaan ison hinnan, niin pitää säilyttää kuitti. Tässä se nyt on. Kun seuraava hyvä kausi elämässä tulee, voin lukaista tämän ja olla kiitollinen.Toivottavasti olen myös kiitollinen siitä, että olin tarpeeksi rohkea myöntämään heikkouteni. Nyt otamme aikalisän. Paha lääkärisetä laittaa putket korviin sitten, kun anestesialääkäri uskaltaa nukuttaa sinut, räkäisenä se ei kuulemma onnistu. Paranemme, keräämme voimia ja pituutta. Tulemme täältä vielä uudestaan, voimakkaana. Nyt kun makaat poski rintaani vasten hengitys röhisten, mutta tyytyväisenä, tämä ratkaisu tuntuu oikealta. Tajuan myös, miten pieni oletkaan, olet aivan rääpäle. Oli tilanne mikä hyvänsä, yhtä en saa. Aikaa, rahaa ja terveyttä haluaa kaikki, mutta jostakin näistä on vuorollaan tingittävä. 



Oli hyvä, että matka päivähoitopaikasta töihin oli enemmän, kuin 10 km, koska sinä aikana äidin kyynelet kerkeävät kuivua. Paluumatka vain tuntui kestävän valovuosia. Töistä tullessa veljesi katsoi eduskunnan kyselytuntia ja pohti sekä omaa, että globaalia nälkäongelmaa. Hän sai ne myös kuulostamaan vähintäänkin yhtä vakavilta ja akuuteilta asioilta. Oman aivotoimintani kapasiteetti riitti nipin napin Teletappeihin sillä aikaa, kun Saarioisten äidit kokkasivat keittiössä.

Olen huomannut, että uuden vauvan myötä minusta tuli vaaleanpunainen ja pehmeä. Olen vaahtokarkki, joka menee helposti lyttyyn, kun joku kävelee päältä. Kestää ilmeisesti hetken muuttua taas Turkinpippuriksi. Syytän hormoneja, taantumaa ja aselakia. Enkä aio tietenkään missään nimessä tehdä asialle mitään, se saa korjaantua itsestään.(hymiö)

Naamakin on romahtanut. Rypyt on okei, koska elämän vetämiä viivoja kelpaakin esitellä. Mutta lauantaiaamun bodypumpissa ei juuri puntteja tarvita, kun vetää viiden kilon silmäpusseilla. Nenänvarressa on reikä siinä kohtaa, johon leijonan hampaat iskeytyivät. En tiedä mitä päässäsi liikkui, kun päätit kaatua naamalleni suu auki.

Vaikka elämä olisi yksi sairaskertomus, en halua päätyä ihmiseksi, joka vain tilittää omia vaivojaan. Arjessa on paljon hyvääkin aina, joskus ne asiat vain täytyy tikulla kaivaa sieltä. Kielellinen kehityksesi kiihtyy huimaa vauhtia. Puhut jo ainakin espanjaa, englantia ja kokoomusta. Osaat sanoa "the", "que?" ja "Audi". Jokainen päivä on tutkimusmatka elämään. Ja arvaa mitä, se ei ihan hetkeen muutu.

Tässä vielä muutama talteen otettu kommentti viime viikoilta:


"Lellona pitäisi viedä vauvanäyttelyyn, on se niin komia mukula" -Velipoika

"Sä olet äiti niinku uudenvuoden raketti, pikkusen kun sytyttää niin räjähtää pum ja se lysti on äkkiä ohi" -Velimies on eri mies  (loistavaa luonneanalyysiä)


"Äiti ei voi tulla ovelle, kun ei sillä ole housuja jalassa!" -Velipoika alushoususillaan naapurille ulko-ovella

 "Äiti vähänkö mä olen nykysin hyvämuistinen, on tullu vaan kolme unohdusta tällä kaudella". Utelin, mitä ne kolme unohdusta olivat. "En mää muista". -Velipoika

"Tompot tompot tompot tompot hehehehe KOPS.....Ääääääääääääääääääää!" -Lellona

Saattaa sisältää nautinnollisia aineita

Telkkarissa kaikki naiset on supereita. On super-Jutta superdieetteineen, Super-Marjo, joka lähti lenkille suoraan synnäriltä, tanssin superäidit ja miljonäärisuperhypermammat. Ylisuoriutujat.

Minä en kyllä ole super, (vaikka edellisessä postauksessani epäilinkin vahvasti olevani Batman), olen keskiverto ja välillä huonokin akka. Ymmärrän kyllä, ettei reality-show "Huono keskivertoakka" ketään provosoi. Aina, kun olen erehtynyt luulemaan, että joidenkin elämä on täydellistä, kulissit romahtaa. Ihmisen mieli on kuin sateenvarjo, jos se ei ole avoin niin siitä ei ole mitään hyötyä. Kaikkein avoimin kannattaisi olla itseään kohtaan.

Työssäni olen tuhansilta ihmisiltä kysynyt, missä asiassa sinun pitäisi kehittää itseäsi. Se on aina kaikista vaikein kysymys, osalla ei ole vastausta. On surullista, jos vastausta ei ole siksi, ettei sellaista oikeasti löydä itsestään. Toinen juttu on ne, jotka eivät halua paljastaa itseään peläten joutuvansa huonoon valoon haastattelutilanteessa. Olenkin kommentoinut joskus, jos haastateltava ei tiedä, että ehkäpä juuri tuo on sinun kehittämiskohtasi, se, ettet tiedä.

Jos joku sanoisi minulle joskus, että sinä se et ole sitten muuttunut tippaakaan, se olisi loukkaavaa. Elämä ravistelee ja muovailee ihmistä, jos siinä ei mitään opi niin voi surkeutta. Minun kehittämiskohtani on se, että haluaisin nauttia enemmän matkasta, kuin painaa kohti määränpäätä, en aina vain suoriutua. Suorittaminen on meidän naisten suuri synti. Me suoritamme ihan kaikkea. Me haluamme olla yhtäaikaa maatalon Justiinoita ja uranaisia, hyviä jätkiä, rakastajia ja äitejä. Uskon, että tähän kaatuu pitkälti moni avioliittokin. Mies ei ymmärrä missä on vika, kaikkihan on täydellistä. Mutta yhtäkkiä herätään siihen, että parisuhde on kuollut. Erotaan, mut ei tiedetä miksi. Sanotaan, että kasvettiin erilleen. Ja hei, töissä pukkaa priimaa silti ja koti on suoraan Avotakasta, ainakin silloin, kun käy vieraita. Kerron tämän Lellona siksi, että historia toistaa itseään. Kaikkein fiksuin on se, joka oppii muiden virheistä.

Uskonkin, että todelliset oman elämänsä supersankarit osaavat nauttia elämästä, antaa vastuuta välillä myös muille ja tunnustaa epätäydellisyytensä. Yksi kouluttaja osui kerran asian ytimeen. Hän pyysi minua flippaamaan elämästäni kaikki sellaiset ihmiset ja asiat pois, jotka eivät tuo mitään positiivista elämään. Hän tiesi, että elämä on peili, jossa kaikki tekemisemme heijastuvat toisiinsa ja joka ei valehtele kun sinne suoraan tuijottaa.

Annankin tässä nyt paskan, mutta onnellisen äidin tärppejä viime viikolta, mikä törkeintä, hyvällä omallatunnolla (ja huonolla maulla):

1. Yllätysvieraat. Eli soittivat VASTA aamulla, että tulevat JO illalla. Ei paniikkia, suihkauta sohvan alle ilmanraikastinta niin luulevat, että olet himona siivonnut. Sammuta valot ja laita kynttilöitä. Potki sohvan alle kaikki irtonainen miestä ja muksuja lukuunottamatta. Kanna kaikki lattialla lojuvat kalsarit ja muut romut yhteen makuuhuoneeseen ja pane ovi lukkoon. Pakota murkku viemään roskat.

2. Lapsosen päikkärit. Iik tunti aikaa siivota, laittaa ruoka, olla kaunis, päteä ja pullistella! Blaaaah, istu alas ja juo viiniä. Nopeat syövät, hitaat ei, minä juon, joten saan olla rauhassa ja se siitä kilpailusta.

3. Pakko olla timmi ja näyttää Jennifer Lopezilta. Peru viikon sadastuhannes jumppatunti ja mene murun kainaloon suklaalevyn kanssa. Hymyile, se on kaunista. Nautiskele, näytät tyytyväisenä upealta. Rakasta itseäsi, niin sulla ei ole kilpakosijoita.

4. Mitähän muut mahtaa musta ajatella??? Aivan sama! Sauno aamuisin, syö jätskiä aamupalaksi, avaa jääkaapin ovi varpailla, sytytä valot nenällä, laita stereot niin isolle, kuin naapurisopu sallii ja tanssi tyttö! Muut ei elä sun elämää.

5.  Kyllä, ne on sinun bikinit mitkä kelluu uimahallin altaassa kun menit ne päällä hierovaan suihkuun. Poimi ne äkkiä, pue veden alla ja toivo, ettei kukaan sukella. Naura räkänä jälkeenpäin ja muista, että jokainen on nähnyt joskus tissit, ainakin vauvana.

6. Opettele tekemään kuten Lellona: taputtele vatsaasi ylpeänä ja anna itsellesi väliablodit joka kerta, kun saat tehtyä jotain, ihan mitä vaan. Pyydä myös muilta raikuvia ablodeja ja naura leveästi, vaikka yksi hammas on kiero.





Terkuin, Oman elämänsä supernautiskelija

Urpoa vai upiaa?

Tässä seuraa listanen, eli haluan kirjoittaa ylös ranskalaisilla viivoilla (koska puhun sujuvasti ranskaa) tämän viikon ja arjen pieniä iloja, joista olen onnellinen, sekä rehellisyyden nimissä myös niitä asioita, jotka ei ole niin pop, koska teeskentely on persiistä.

UPIAA
-Aamumaha! En tiedä miksi, mutta aamuisin maha on litteä. Vaikka olen illalla juonut kaljan ja syönyt pussillisen karkkia jumpan jälkeen (ying & yang, feng shui jne). Miksei maha litisty päivällä, vaikka on yhtä pitkän välin syömättä ja siinä välissä tekeekin jotain? Luulenpa, että olen Batman.

URPOA
- Voipaperi! Kenen välkky idea on voipaperi, häh? Miksi se on voipaperi, kun siinä ei ole tietoakaan voista? Miksi paistokset tarttuu siihen, vaikka siinä pitäisi olla voita? Miksi se on kaupassa leivinpaperin vieressä tyrkyllä niin, että sen ottaa aina vahingossa, kun piti ottaa se, mihin pullat ei tartu. Hyi sinua, joka keksit voipaperin, hyi!

UPIAA
-Bussikuskit, rekkakuskit, karavaanarit ja moottoripyöräilijät. Koska ne moikkaavat aina toisiaan, vaikka eivät välttis toisiaan tunne. Katson kateellisena vierestä, minä en tervehdi motarilla ketään, paitsi itseäni peilistä.

UPIAA
-Vauvauintiaamu. Isi vie sinut aikaisin lauantaiaamuna vauvauintiin. Ja minä saan olla hetken ihan yksin!! On se ihanaa olla jonkun kanssa, kun voi olla välillä erossa AH! Niin ja vauvaa uittava isi= Aaaaaww potenssiin 100!

UPIAA
-Juoksulenkit rakkaan ystäväni kanssa. Tunti menee ihan huomaamatta, en edes tiedosta liikkuvani, ajan- ja paikantaju katoaa. Katoaa niin, että pian huomaamme juoksevamme hiihtoladulla, jossa Kempeleen karpaasit meinaavat suksia päälle! Pohkeet huutaa hoosijannaa, mutta kunto kasvaa ja maailma valuu pois hartioilta. This is where the magic happens, niin ku Ameriikan serkku sannois, jos mulla sellanen ois.

URPOA
-Se tunne, kun juo piimää ja samalla muistaa ostaneensa maitoa, kun viimeksi kävi kaupassa, kuukausi sitten.

UPIAA
-Se hetki, kun isi tulee töistä. Ei vain siksi, että siitä alkaa taas se yhteishuoltajuus, vaan se, että on aikuinen ja paras ystävä, jonka kanssa puhua pulputtaa päivän polttavista asioista. Isin jutut on paljon mielenkiintoisempia, sille tapahtuu nyt paljon enemmän. Isi kertoo jänniä tarinoita bisnes- ja aikuistenmaailmasta. Minä kerron, että takapihalla on juossut tänään jänis. Olen ihan järjettömän iloinen, kun joku soittaa, mennään jonnekin kylään tai naapurin ukkeli höpisee mulle pihanhiekoituksesta.

URPOA
-Työhaastattelufinni! Olen onnekas, koska minulla ei ole koskaan ollut aknea. Viimeksi minulla oli finni ehkä pari vuotta sitten. Mutta nyt, kun menen viimeisen päälle sliipattuna tärkeään työhaastatteluun, ylähuuleen on ilmestynyt valtava finni! Mitä, tuliko murrosikä vasta kolmekymppisenä? Mikset finni voinut tulla vaikka takapuoleen niin, kuin kaksi vuotta sitten? Voisin tehdä Marilyn Monroet ja peittää sen mustalla kajalilla, mutta jakkupukueleganssini ei oikein mätsää siihen tyyliin. Siksipä pistän siihen hammastahnaa yöksi, jotta se kuivaisi kokoon, mutta käykin niin, että se vain pullistuu.  Hullulla on halavat huvit, idiootilla tämmöset.

UPIAN URPOA
-Lukeminen on todellakin pop! Isin joululahjaksi ostama kirja "Avioliiton pelastustarina" oli huippukamaa! Tirkkonen sai minutkin ajattelemaan elämästä ja naisena olemisesta hieman toisin. Suosittelen kirjaa myös kaikille niille, jotka vitsailevat, ettei naista voi ikinä oppia ymmärtämään, sekä sovinistisioille. Out on sitten huonot kirjat ja sellaiset, joita ei jaksa lukea, tiedättehän. En ala tässä erittelemään, mikä on huono kirja, koska itselläni ei ole mitään lihaksia siihen hommaan. Mutta tässä muutama fiktiivinen esimerkkiteos:

George W. Bush: Kaikenkarvaiset muslimiystäväni
Pekka Perä: Ympäristövastuullinen yritysjohtaminen
Nalle Wahlroos: Köyhyysloukussa


Terveisin, Urpo Upia


Ps. Mahtavaa, kun joku kokoomuslainen ekonomi googlaa nyt Nallea sijoitusvinkkien toivossa ja päätyy minun aknepiimätilitykseen, hah hah haa!

100% elämää

Huutelenpa täältä tiski- ja pyykkivuoren takaa välillä myös tänne blogosfääriin. Hengissä ollaan, mitä nyt tämä työttömän arki on sellaista hulinaa välillä, ettei tahdo blogiin keretä. Niin, olen oikeasti työtön, olen ollut jo viikon. Se ei ole mikään ylpeyttä herättävä status maassa, jossa heti nimen jälkeen kysytään, mikä oli ammatti. Ihmisarvoni on jonkun mielestä kortilla. Mutta tämäkin on nähtävä mahdollisuutena, ovet ovat nyt sepposen selällään. On oman pään sisältä kiinni, onko kysymyksessä lomautus vai lamautus. Työhaastatteluja on onneksi riittänyt, pitäisi vain tietää mihin risteyksestä kääntyä, eikä pyöriä niin, kuin "ryssä Makasiinissa", kuten meillä itärajalla on poliittisen korrektisti tapana ilmaista.

Velikin on kai pyörinyt samassa risteyksessä, koska ilmoitti päättäneensä opiskella muusikoksi, kaikista huolimatta. Siis Jimi Hendrixistä, Janis Joplinista ja Jim Morrisonista huolimatta. Koitinhan minä siinä jotain, että miten olisi vaikka meteorologi. Sitten muistin Juha Föhrin,  Pekka Poudan  ja Visa Salojärven. Mikä miehisten miesten ammatti! Muusikko on ihan hyvä, äitee tulee vaikka roudariksi. Bäkkärillä voi nähdä Michael Monroen.

Pikkulellona alkaa olla jo nuori herra. Omasta mielestään vähän isompikin johtaja. Jos elämä potkii välillä päähän, niin Lellona potkii lujempaa. Herra johtaja nukkuu isin ja äidin sängyssä poikittain, siten voi hakata äidin naamaa kämmenellä ja isin jaloilla. Juuri kun olen vajoamassa syvään, ihanaan karkkisadeuneen, tulee käkättimeen raivokas yläkoukku.

Elämäsi on melko coolia ja hullunkurista. Ei juuri mitään elämänkokemusta, mutta silti uskomaton itseluottamus, mielikuvitus ja energia. Mihin tässä edes elämänkouluja tarvitaan?

Annat itsellesi vähän väliä ablodit. Pullistelet mahaa ja löydät iloisesti kiljahtaen oman pippelin tai navan ja näytät sitä ylpeänä kaikille. Harrastat kokeellista gastronomiaa järsimällä steariinia, shampoota, palanutta voipaperia sekä kengänpohjallisia. Yrität ainakin 30 kertaa päivässä tunkeutua astianpesukoneeseen. Joku dorka nostaa aina hymyillen tahallaan sata kertaa lattialle nakkaamasi tavarat. Sama dorka siivoaa keskellä yötä pitkin keittiötä heittämäsi maidot ja mustikkapuurot. Ja koko perheen ykkösprioriteetti on saada sinut nukkumaan. Melko makeaa elämää ja niin sen kuuluu -1-vuotiaalla ollakin. Elämänilosi saa minutkin hymyilemään joka päivä.

Mamman uusi vuosi alkoi tietenkin raivokkaalla sätkimisellä, on aika kadottaa hartaalla ahmimisella hankitut läskit. Tammikuun keventäjät ovat pakkautuneet salille ja heidän ilmeistään voi lukea, että suklaa ja kinkku maistuivat paremmalta, kuin raudan nostelu kiristävissä trikoissa. Ihmisruumiin vahvin lihas on kieli, eikä mikään ihme, kun kuuntelee naisten paatosmaista kalkatusta ennen jumppatuntia. Toisinaan mukaan eksyy joku mieskin, joka ei uskalla sanoa mitään. Mies tietää, ettei puntti nouse kielellä.

Tuskin maltan odottaa, mitä kaikkea uutta ja jännää elämä tuo eteen tänä vuonna. Jos tahti on sama, kuin viimeiset 30 vuotta, luvassa on täyttä elämää. Vi ska see, sanos måukarinheittäjä.

Onko täällä tuhmia aikuisia?

Joulunalus antaa vanhemmille tilaisuuden käyttää vanhinta ja yleisintä kasvatusmetodia –uhkailukiristyslahjontaa. ”Olkaapa nyt kersat kiltisti siinä, muuten ei tipu lahjoja.” 9-kuukautisen Lellonan jokainen päivä kuluu kieltojen keskellä. "Ei saa mennä veitsikaapille, tuhma poika!". Kiltti ja tuhma lapsi ovat oikeasti myyttejä, eihän sellaisia olekaan. Lasten itku ja kiukuttelu on vain kommunikointia, kasvamista ja normaalia rajojen kokeilua. Mutta tuhmia aikuisia sen sijaan on olemassa, sellaisia joiden omatunto on venynyt aikuistuessa, kiltteys on hiipuva luonnonvara. Tämä johtuu siitä, että elämme individualistisessa kulttuurissa, jossa eteenpäin mennään kyynärpäätekniikalla. Kiltti aikuinen on harmiton nössö, sinisilmäinen ja helposti hyväksikäytettävä. Elämä on melko raakaa peliä, viidakossa selviää vain vahvin yksilö ja kilpailuhenkinen yhteiskuntamme ajaa meidät helposti ylimielisyyteen ja oman edun korostaminen on ajan henki. Jopa omien ystävien puukkoja saa toisinaan repiä selästä. Silti tutkimukset kertovat, että ne yhteisöt, joissa on paljon epäitsekkäitä ihmisiä, pärjäävät parhaiten. Syykin on aivan selvä, heillä kun on halu etsiä yhteistä etua ja siten he onnistuvat. Kuitenkin kiltteyden kultaista keskitietä on joskus vaikea löytää. Kun alkaa vain toteuttaa toisten tahtoa ja miellyttämistä ja varomaan, ettei ole muiden tiellä, kiltteydestä tulee tragedia.

Minustapa kiltin vastakohta ei olekaan tuhma, vaan urpo. Silmissäni kiltteys on harvinaista, ihastuttavaa ja älykästä. Kiltteys on tietoinen valinta ja tapa toimia ja kohdata muut ihmiset. Se on läsnäoloa, avoimuutta, suvaitsevaisuutta, muiden arvostusta ja kuuntelua. Kiltti ihminen luo ympärilleen levollisuutta ja turvallisuutta- onnistumisen elementtejä. Haluan kilttejä ihmisiä myös jatkossa ympärilleni, urpot karsin tietoisesti ystäväpiiristäni. 

Niin kiltiksi en toki kuitenkaan halua ruveta, että estäisin omien lasteni kyvyn ottaa vastuun omasta elämästään, kun sen aika koittaa. Uskon, että elämä tuo takaisin sen, mitä sille annat . Uskon, että jos kohtelen puolisoani, perhettäni ja työkavereitani hyvin ajatellen myös heidän parastaan, se palautuu minulle joskus, eikä vain jouluaattona lahjapaketin muodossa. Joulu on pian, älkää urpoilko. Hyvää ja rauhallista joulua, lämpöä ja ystävällisyyttä. 

Turpa kiinni tai tyhmyys tarttuu!

Huolestuminen on mielikuvituksen väärinkäyttöä. Äitinä harrastan sitä luvattoman paljon. Huumeiden väärinkäyttöä ei ole, mutta narkkaaminen taas on elämän ja ihmissuhteiden väärinkäyttöä.

Luin Helsingin Sanomien artikkelin "Koko Oulu on täynnä Subua"-->

http://www.hs.fi/sunnuntai/Koko+Oulu+on+t%C3%A4ynn%C3%A4+subua/a1354938917321?jako=fbd43fbda09dbfbd348bdfec94118b00&ref=fb-share

Iho meni taas kananlihalle, varsinkin siksi, että nämä nuoret miehet voisivat olla joskus vaikka omat poikani. Juttua lukiessa tuli mielikuvia Reindeerspottingista, ehkä karuimmasta koskaan katsomastani elokuvasta. Milloinkahan hyssyttely loppuu? Miten pitkälle pitää mennä, että on pakko katsoa mörköä silmästä silmään? Sehän tulee vastaan kadulla joka päivä. Kun etsii syitä, miksi nuoret käyttävät huumeita, sekoilevat ja ovat väkivaltaisia, nuoret kertovat itsekin, että siellä paetaan ongelmia. Ei, kyllä syy on internet, aselaki tai lama, meissä yhteiskuntana ei ole mitään vikaa, saimmehan kansainvälisessä kouluarvostelussakin parhaat pisteet. Täällä nimittäin, kun laskee ruokalassa kalapuikot väärin, siitä tehdään poliisiasia. Samassa yhteydessä ei kerrota, että olemme Euroopan kärkimaita myös kaikista surullisimmissa tilastoissa. Kun Ypäjällä Jani-Petteri ottaa kakkosnelosen ja ampuu kaverin, mietimme ensiksi miten olisimme saaneet nopeammin tuon hullun kiinni. Tai kun naapurissa opettajaperheen vesa ryhtyy narkkaamaan, taivastelemme miten se on mahdollista, pitäisihän koulutettujen ihmisten tietää paremmin. Näemme, että nuoriso on rappiolla, mutta kukaan ei halua ottaa siitä vastuuta, teinit nyt on ärsyttäviä, se menee ohi.

Totuus on, että me suomalaiset olemme yksinäinen ja väkivaltainen kansa. Toisten lapsia ei saa opettaa, ihmisarvo mitataan työssä ja suoritteissa. Sitä, mistä tulet tai millainen perhe sinulla on, ei ole merkitystä. Äitinä paras mitä voin tehdä on varmistaa, että ympärilläsi vallitsee muu, kuin tämä puhumattomuuden ja yksinpärjäämisen kulttuuri. Kun tulee ongelmia, ratkotaan ne auki, ettei niitä tarvitse purkaa muita reittejä. Jätetään ovi raolleen, että naapuri pääsee sisään, katsotaan silmiin toisiamme, onnistutaan, käydään läpi ristiriitoja ja väittelyjä, keskustellaan, ollaan myös aidosti heikkoja toistemme edessä ja kysytään kaupan kassaneidiltä, mitä sille kuuluu. En tiedä muuttuuko kulttuurimme koskaan, mutta me voimme tehdä oman osuutemme ja rohkaista muitakin. Pahoinvoinnin ammattilaisia tarvittaisiin kuulemma enemmän ja lisää koko ajan, mutta määrärahat on suunnattu ihan muualle. Ratkaisuna sekin on vähän sama, kuin antaisi narkomaanille Subutexia, jossain toisaalla asiakkaita tulee koko ajan lisää, koska ongelmaa ei ennaltaehkäistä.

Minä olen nuori ja tietämätön äiti ja ajattelin itsekin vielä muutama vuosi sitten, että teinit ovat rasittavia, karttelin heitä, enkä ainakaan puhunut niille mitään. Nyt vasta, kun oma jälkikasvuni on tulossa murrosikään tiedän paremmin, että kapina ja raivo on tervettä identiteetin rakennustyömaalla. Sen sijaan, että karttaisimme näitä kattoonsyljeskeleviä otuksia, meidän tulisi olla kiinnostuneita heistä, antaa heille aihetta itsensä kunnioittamiseen ja kertoa heille, että he ovat kelvollisia. Heillä on lupa ja oikeus pahaan oloonsa nyt ja heillä itsellään on myös avaimet omaan aikuistumiseensa. Sisällissodasta on jo sen verran aikaa, että olisi jo korkein aika luopua häpeän ja syyllisyyden traumasta. Nenät pois navoista ihmiset, tulevaisuus on juuri sellainen, kuin uskomme sen olevan.