Onko täällä tuhmia aikuisia?

Joulunalus antaa vanhemmille tilaisuuden käyttää vanhinta ja yleisintä kasvatusmetodia –uhkailukiristyslahjontaa. ”Olkaapa nyt kersat kiltisti siinä, muuten ei tipu lahjoja.” 9-kuukautisen Lellonan jokainen päivä kuluu kieltojen keskellä. "Ei saa mennä veitsikaapille, tuhma poika!". Kiltti ja tuhma lapsi ovat oikeasti myyttejä, eihän sellaisia olekaan. Lasten itku ja kiukuttelu on vain kommunikointia, kasvamista ja normaalia rajojen kokeilua. Mutta tuhmia aikuisia sen sijaan on olemassa, sellaisia joiden omatunto on venynyt aikuistuessa, kiltteys on hiipuva luonnonvara. Tämä johtuu siitä, että elämme individualistisessa kulttuurissa, jossa eteenpäin mennään kyynärpäätekniikalla. Kiltti aikuinen on harmiton nössö, sinisilmäinen ja helposti hyväksikäytettävä. Elämä on melko raakaa peliä, viidakossa selviää vain vahvin yksilö ja kilpailuhenkinen yhteiskuntamme ajaa meidät helposti ylimielisyyteen ja oman edun korostaminen on ajan henki. Jopa omien ystävien puukkoja saa toisinaan repiä selästä. Silti tutkimukset kertovat, että ne yhteisöt, joissa on paljon epäitsekkäitä ihmisiä, pärjäävät parhaiten. Syykin on aivan selvä, heillä kun on halu etsiä yhteistä etua ja siten he onnistuvat. Kuitenkin kiltteyden kultaista keskitietä on joskus vaikea löytää. Kun alkaa vain toteuttaa toisten tahtoa ja miellyttämistä ja varomaan, ettei ole muiden tiellä, kiltteydestä tulee tragedia.

Minustapa kiltin vastakohta ei olekaan tuhma, vaan urpo. Silmissäni kiltteys on harvinaista, ihastuttavaa ja älykästä. Kiltteys on tietoinen valinta ja tapa toimia ja kohdata muut ihmiset. Se on läsnäoloa, avoimuutta, suvaitsevaisuutta, muiden arvostusta ja kuuntelua. Kiltti ihminen luo ympärilleen levollisuutta ja turvallisuutta- onnistumisen elementtejä. Haluan kilttejä ihmisiä myös jatkossa ympärilleni, urpot karsin tietoisesti ystäväpiiristäni. 

Niin kiltiksi en toki kuitenkaan halua ruveta, että estäisin omien lasteni kyvyn ottaa vastuun omasta elämästään, kun sen aika koittaa. Uskon, että elämä tuo takaisin sen, mitä sille annat . Uskon, että jos kohtelen puolisoani, perhettäni ja työkavereitani hyvin ajatellen myös heidän parastaan, se palautuu minulle joskus, eikä vain jouluaattona lahjapaketin muodossa. Joulu on pian, älkää urpoilko. Hyvää ja rauhallista joulua, lämpöä ja ystävällisyyttä. 

Turpa kiinni tai tyhmyys tarttuu!

Huolestuminen on mielikuvituksen väärinkäyttöä. Äitinä harrastan sitä luvattoman paljon. Huumeiden väärinkäyttöä ei ole, mutta narkkaaminen taas on elämän ja ihmissuhteiden väärinkäyttöä.

Luin Helsingin Sanomien artikkelin "Koko Oulu on täynnä Subua"-->

http://www.hs.fi/sunnuntai/Koko+Oulu+on+t%C3%A4ynn%C3%A4+subua/a1354938917321?jako=fbd43fbda09dbfbd348bdfec94118b00&ref=fb-share

Iho meni taas kananlihalle, varsinkin siksi, että nämä nuoret miehet voisivat olla joskus vaikka omat poikani. Juttua lukiessa tuli mielikuvia Reindeerspottingista, ehkä karuimmasta koskaan katsomastani elokuvasta. Milloinkahan hyssyttely loppuu? Miten pitkälle pitää mennä, että on pakko katsoa mörköä silmästä silmään? Sehän tulee vastaan kadulla joka päivä. Kun etsii syitä, miksi nuoret käyttävät huumeita, sekoilevat ja ovat väkivaltaisia, nuoret kertovat itsekin, että siellä paetaan ongelmia. Ei, kyllä syy on internet, aselaki tai lama, meissä yhteiskuntana ei ole mitään vikaa, saimmehan kansainvälisessä kouluarvostelussakin parhaat pisteet. Täällä nimittäin, kun laskee ruokalassa kalapuikot väärin, siitä tehdään poliisiasia. Samassa yhteydessä ei kerrota, että olemme Euroopan kärkimaita myös kaikista surullisimmissa tilastoissa. Kun Ypäjällä Jani-Petteri ottaa kakkosnelosen ja ampuu kaverin, mietimme ensiksi miten olisimme saaneet nopeammin tuon hullun kiinni. Tai kun naapurissa opettajaperheen vesa ryhtyy narkkaamaan, taivastelemme miten se on mahdollista, pitäisihän koulutettujen ihmisten tietää paremmin. Näemme, että nuoriso on rappiolla, mutta kukaan ei halua ottaa siitä vastuuta, teinit nyt on ärsyttäviä, se menee ohi.

Totuus on, että me suomalaiset olemme yksinäinen ja väkivaltainen kansa. Toisten lapsia ei saa opettaa, ihmisarvo mitataan työssä ja suoritteissa. Sitä, mistä tulet tai millainen perhe sinulla on, ei ole merkitystä. Äitinä paras mitä voin tehdä on varmistaa, että ympärilläsi vallitsee muu, kuin tämä puhumattomuuden ja yksinpärjäämisen kulttuuri. Kun tulee ongelmia, ratkotaan ne auki, ettei niitä tarvitse purkaa muita reittejä. Jätetään ovi raolleen, että naapuri pääsee sisään, katsotaan silmiin toisiamme, onnistutaan, käydään läpi ristiriitoja ja väittelyjä, keskustellaan, ollaan myös aidosti heikkoja toistemme edessä ja kysytään kaupan kassaneidiltä, mitä sille kuuluu. En tiedä muuttuuko kulttuurimme koskaan, mutta me voimme tehdä oman osuutemme ja rohkaista muitakin. Pahoinvoinnin ammattilaisia tarvittaisiin kuulemma enemmän ja lisää koko ajan, mutta määrärahat on suunnattu ihan muualle. Ratkaisuna sekin on vähän sama, kuin antaisi narkomaanille Subutexia, jossain toisaalla asiakkaita tulee koko ajan lisää, koska ongelmaa ei ennaltaehkäistä.

Minä olen nuori ja tietämätön äiti ja ajattelin itsekin vielä muutama vuosi sitten, että teinit ovat rasittavia, karttelin heitä, enkä ainakaan puhunut niille mitään. Nyt vasta, kun oma jälkikasvuni on tulossa murrosikään tiedän paremmin, että kapina ja raivo on tervettä identiteetin rakennustyömaalla. Sen sijaan, että karttaisimme näitä kattoonsyljeskeleviä otuksia, meidän tulisi olla kiinnostuneita heistä, antaa heille aihetta itsensä kunnioittamiseen ja kertoa heille, että he ovat kelvollisia. Heillä on lupa ja oikeus pahaan oloonsa nyt ja heillä itsellään on myös avaimet omaan aikuistumiseensa. Sisällissodasta on jo sen verran aikaa, että olisi jo korkein aika luopua häpeän ja syyllisyyden traumasta. Nenät pois navoista ihmiset, tulevaisuus on juuri sellainen, kuin uskomme sen olevan.

Talvi-iltain tarinoita

On äiti-poikaviikonloppu ja Lellona hakkaa lihanuijalla keittiön laminaattia. Mamma makaa nuhassa peiton alla ja syö kaksin käsin hirvenlihaa tyylillä, josta neandertaalinihminenkin olisi ihmeissään. Kissa on lähtenyt miesten mökkiviikonloppuun, hiiret tanssaavat pöydällä. Toinen tietokone on jumissa, muistitikulla on dementia. Tyydyn naputtamaan blogia kovia kokeneella miniläppärillä, joka löytyy lelulaatikosta. Isoveljen kirje joulupukille lojuu pöydällä. Se on lyhyt ja ytimekäs:

-Uusi puhelin
-

Toinen ranskalainen viiva kertoo, että hän yritti oikeasti miettiä muutakin toivetta, mutta ei keksinyt. Jymy-yllätyksiä on siis luvassa. Hauska pila olisi antaa tyhjä paketti ja kertoa, että ostimme sen toisena olleen toiveen. Uusi puhelin tarkoittaa tietenkin tuoreinta mallia älypuhelimesta ja päheintä käyttöjärjestelmää. Minäpuhelin on kuulemma hyvä, Samsungkin toimii, mutta Nokiakin on Windowsille jo menneen talven Lumia. Kaikilla kavereilla on tietenkin jo älypuhelimet, nettiliittymät, Sveitsinobligaatioita ja kakkosasunto Espanjassa. Kun kysyin, että mistä moiseen on saatu rahat, vastaus löytyi apteekin hyllyltä: -No, ainakin Kalle voitti jäätelötikusta! Kaukana ovat ne ajat, kun lapsille kelpasi leikkiauto tai kauko-ohjattava helikopteri. Nyt lelut ovat niitä, joista äiti ja isi haaveilee itse, vaan ei raski ostaa. Nykymurkuilla oli tietokone kai jo kohdussa. He tuplaklikkaavat television kaukosäädintä, yrittävät syöttää salasanaa mikroaaltouuniin, koodaavat kotiläksynsä HTML:ksi ja antavat opettajalle URL:n. Äiteehän yritti kerran hämärässä aukoa tv:tä taskulaskimella. Tekniikka kehittyy, minä en. Vanhuus on täällä.

Kynttilöitä, kynttilöitä, joka pöydällä roihuaa pieni nuotio. Ihanaa, että se on vielä mahdollista, kun leijonantassu ei ulotu niihin. Onko mitään teennäisempää, kuin sähkökynttilä? Isiä huvitti lähtiessään, että taas kun tuli kovat pakkaset, tv:ssä ilmoitettiin heti, että sähkön hinta nousee. Äidillä on tapa sammutella joka paikasta valoja liikkuessaan alitajuisesti, säästösyistä. Valoa tunnelin päässä ei pidä silti sammuttaa, ei edes vahingossa. Lellonan suuret silmät loistavat pimeässä. Leveä hymy paljastaa esiin puskeneet kulmahampaat, etuhampaita ylhäällä ei vielä ole, alaleuassa nököttää kaksi pientä valkoista. Meidän rakas vampyyrilapsi. Twilight-saga kertoo meistä.

Join lasillisen luomumehua ja olin taas hetken parempi ihminen. Tv:ssä kerrotaan Viidakon tähtöset-sarjan saavan jatkoa. Ennen muovijätteet heitettiin mereen ja siitä tehtiin dokumentti. Nykyään ne heitetään viidakkoon ja siitä tehdään tosi-tv:tä. Tässä kohtaa en ala edes avautumaan tulevasta Yle-verosta. Koti on kolkko ja tylsä ilman isiä. Kaipaan nyt sitä bongotremoloa ja tiskipöydälle kertyviä likaisia konjakkilaseja, joita ei saa pestä astianpesukoneessa. Siivoilen, pyykkään, laitan kaiken kuntoon. Ilman mua mä en ois mitään. Ilman sua mun olemisella olisi niin vähän merkitystä.

Jos sä toleraat tätä niin sun childrenit on next

Tänään itsenäinen Suomi täyttää 95 vuotta ja pieni Lellona 9kk. Pienenä mamma sai kuulla paljon tarinoita sodasta ja kasvoi kunnioitukseen ja ymmärrykseen siitä, millaisia uhrauksia vapauden eteen on tehty. Sodassa ei uhrattu ainoastaan vuosia 39-45, vaan traumat ja kärsimys seurasi veteraaneja ja heidän perheitään koko loppuelämän. Nykysukupolvi on syntynyt demokraattiseen Suomen tasavaltaan ja itsenäisyys merkitsee harvalle enää mitään, paitsi ruotsalaishenkistä diskuteeraamista kuoharilasi kädessä arvostellen iltapukuja. Yhä harvemmalle kranaatin silpomat ukit ovat kertoneet sota-ajoista. Vaikka Euroopassa ollaan siirtymässä ylikansalliseen päätöksentekoon, yksilönvapaus on vielä olemassa. Emme puhu Venäjää, Putin ei ole presidenttimme. Minä sytytän itsenäisyyspäivänä kynttilän ennenkaikkea sen kunniavelan edessä, joka meillä jälkipolvilla on esi-isiämme kohtaan. He vannoivat valan ja uhrasivat henkensä isänmaan puolesta. Itsenäisyys oli siis arvona heille niin tärkeä, että sen puolesta kuului taistella ja tarvittaessa myös kuolla. Moniko on valmis tänä päivänä tekemään saman? Koska arvot periytyvät, haluan poikani pieni siirtää tämän asian kromosomiketjuni saattelemana myös sinulle. Äiti ei osaa kertoa kranaattitulesta, ei ollut lottana, eikä itse ole uhrannut mitään. Mutta nöyrän kiitollinen on aina ollut näistä vuosista, jotka on saanut vapaana elää ja tiedostanut kenelle kiitos kuuluu. Vapaus on syvintä vastuuta, pidä huoli lähimmäisistäsi ja muista, että isänmaa on kaunis ja pyhä. Männynrungot metsässä ja juhannusöinen valkeus ovat osa sinua, vaikka muuttaisit Kiinaan. Sinulla on vapaus myös jättää tämä maa niin halutessasi. Taistele yksilönvapautesi, perheesi ja kansalaistesi vapauden puolesta. Älä anna periksi.

Red hot chili peppers sen kiteyttää "Fight like a brave, don't be slave". Oiva vaihtoehto päivän biisille, jos Porilaistenmarssi ei nappaa.

Kuva on Sauli-pressamme blogista. Onnea Suomi!

Oma lehmä ojassa ja ylähuuli leivän päällä

Edellisestä blogauksesta on noin valovuosi aikaa. Mamma on ahkeroinut joulumyyjäisten kimpussa ja nyt ne ovat ohi ja talossa rauha. Enää koti ei näytä pakolaisleiriltä. Tässä välissä pieni Lellona on oppinut puhumaan espanjaa. Pinnasängystä kuuluu aamuisin aprikoiva ”Que? Que?”. Nyt on aika rauhoittua ja nauttia viimeiset viikot ennen töihinpaluuta. Lounaseduksi voidaan kai laskea myös se, että saa syödä kaurapuuronsa valkoviinillä olohuoneen lattialla kersan takoessa leikkiautolla päähän. Mutta ensi vuonna luultavimmin mamman elämässä on myös sellaisia asioita, kuin palaveri, esimies ja kustannuspaikka. Pääministerimme Jyrki on ollut huolissaan äideistä, jotka jäävät äitiysvapaan jälkeen kotiin hoitamaan tulevia veronmaksajia. Jyrki unohti tarkistaa tilastolliset faktat ja tarkasteli asiaa ainoastaan sovinismin ja valtiontalouden näkökulmasta. Jyrkille ei tullut mieleen, että monissa kaupungeissa päiväkodit ovat tupaten täynnä, äitiyslomalaisella on myös sijainen ja että tulevat veronmaksajat kehittyvät psykologisesti eri tahdissa. Tunnesiteen katkaiseminen väärässä kohtaa voi maksaa Jyrkille vielä enemmän, kun veronmaksaja on aikuinen. Asiaahan ei tietenkään kannata tarkastella lapsen näkökulmasta, turha sotkea politiikkaa ja tunteita keskenään. Se, joka oikeasti elää parinsadan euron kotihoitontuella voi mielestäni mennä kertomaan sen myös europarlamenttiin. Siellä kaivattaisiin ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, miten hulvatonta on metsästää tarjoustonnikalaa Halpa-Hallista ja että ylähuuli on ihan hyvää leivän päällä.

Isi tilasi vakiomarketistamme, T-kaupasta bongot, koska olemme havainneet sinun nauttivan hakkaamisesta. Bongot ei kiinnosta, äidin naamasta ja olohuoneen lasipöydästä lähtee kivempi soundi. Sen sijaan isi luulee itse olevansa bongojen Joey Jordison. Olohuoneen sohvalta kantautuu järkyttävän yhtäjaksoinen rumputremolo. Muut keskustelevat huutamalla. Onko mitään leluja, joita isi ei jossain vaiheessa omi ja ala itse leikkimään?

Vauvan kanssa olen huomannut jälleen osaavani hillittömän määrän lastenlauluja ulkoa tietämättä varsinaisesti miksi, ei niitä karaokebaarissa ole ainakaan tullut hoilattua. Olen observoinut, että vauvelin saadessa tylsyysraivarin, mies ja nainen toimii eri tavalla. Itse alan rallattelemaan, hoilaamaan ja höpisemään sekavia. Miehet turvautuvat vastaavassa tilanteessa vauhtiin → sitteri natisee saranoiltaan ja monenlaiset modernin tanssin esitykset tyyliin ”Joutsenlampi” vauvan kanssa viihdyttävät tasapuolisesti kaikkia olioita paikalla.

Laskin, että lapsemme juovat vuodessa 1095 litraa maitoa. Lasten maitoon kuluu tuohta noin 1056e/vuosi. Lehmä maksaa tonnin, tiedän mitä elukkaa ehdotan, kun lapset alkavat mankumaan lemmikkiä. Oma suhteeni lehmiin tosin on monimutkainen. Arvostan niitä, mutta mielestäni ne ovat pelottavia ja tyhmiä. Siksi ei harmita yhtään syödä nautaa päivällispöydässä, tunnen olevani ravintoketjun huipulla. Sama tunne metukkaa syödessä, olen selättänyt hevosen. Ruokailu on Vauvaperhe Oy;ssä hirveän kompleksinen asia. Lasten mielestä ruuassa pahinta on maku, haju, väri ja muoto. Itse haluaisit syödä chiliä, valkosipulia, jalapenoja ja tabascoa, lapsille ei saa laittaa edes suolaa. Ruoalla pitää siis olla neljä eri ruokalajia. Osa niistä päätyy lattialle ja ne syödään seuraavana päivänä sieltä kuivaneena. 

Isoveli hämmenteli puuroansa aamupalapöydässä ja pohti, kuinka surullista on, että toiset laihduttavat ja toisilla on nälkä. Samaan aikaan pikkuveli vieressä tunki talouspaperia suuhun ja litisteli nyrkillä banaania pöytään. Yhtäkaikki, kotiäitiys on saanut äidin hurahtamaan lopullisesti ruokaan ja ruoanlaittoon. Sori vaan Saarioisten äidit, mutta puhtaus ei ole ainut asia, mitä ruoalta pitäisi vaatia. Hyvä ruoka, parempi mieli tarkoittaa meidän perheessä ihan muuta, kuin eineshuttua ja siitä olen iloinen ja ylpeä. Long live kotiruoka!  

Suo, kuokka ja Lellona

Aikaansa seuraava on oikeastaan aina sitä jäljessä, siksi ostin sinulle Jussipaidan. Se päällä Sepot kaivoivat pohjanmaalla sarkaojia jo 1925. Se edustaa ahkeruutta, sisua, rehellisyyttä ja hulluutta. Se on ehkä miehekkäin ja asenteellisin ikinä suunniteltu vaatekappale, kannat sitä asiaan kuuluvalla ylpeydellä paukuttaen nyrkillä rintaa ja huutaen "Öööööö!" Näytät niin isolta mieheltä, ihan kuin leuanpäältä näkyisi jo ensimmäiset viiksikarvat.

Olet suurimman osan ajasta nyt jaloillasi, sinä horjut, mutta usko ei. Tuolla itseluottamuksella pääsee minne vaan ja sinne oletkin juuri menossa, mieluiten yhtäaikaa. Luimme yhdessä kirjaa. Kissa sanoo, "miau", koira sanoo, "hau hau" ja apina sanoo "nam!"...? Hyvä se on opetella jo pienestä, ettei kannata uskoa kaikkea, mitä lukee, mutta silti pidän tätä harhaanjohtavana. Nämä on isoja asioita, lapsen maailma voi järkkyä, kun menee ensi kertaa eläessään eläintarhaan, eikä apina sanokaan "nam", vaan kiljuu rumasti ja heittää banaanilla päähän. Rehellisempää olisi kirjoittaa vaikka, että tyttöystävä sanoo "nam". Muita harrastuksiamme nykyisin on zombikävely, jota treenaamme joka päivä pää ja takapuoli hellänä sekä tarzanhuuto. Isi asensi niin hyvät pistorasiansuojat, ettei äitikään saa enää kännykkää laturiin. Säästyypä sähköä, ja kännykkälasku.

Tuli kunnallisvaalipäivä ja pöristelimme mummolasta kotiin veljen kanssa. En tiedä, miten yksinhuoltajat lantraavat reissussa tuulilasinpesunestettä, minut pelasti 11 vuoden ikäero. "Äiti, kerro jotain raakoja totuuksia, sä olet siinä niin hyvä", pyysi veli huoltamon kahvipöydässä. Mamma kertoi veljen juoman limpparin sisältävän puolet vettä, koska se oli hanasta. Jos olisin kertonut, että sillä sokerimäärällä eläisi kaksi viikkoa, se ei olisi uponnut. Mutta nyt esimurkku kelasi, että oli maksanut monta euroa vesilasista, jossa on tiivistettä.  "Ensi kerralla en osta hanalimpparia!" Vanhemmuus se vasta on politiikkaa. Isi saapui Saksasta uuden auton kanssa. Nyt mahtuu ja kulkee. Teimmekin heti yhdessä neitsytajelun äänestämään. Sinä karjuit matkan kitarisat rullalla, kunnes pääsit isin kanssa äänestyskoppiin. Illalla koko perhe oli niin väsynyt, että vaalivalvojaiset muuttuivat vaalinukkujaisiksi. Vaaleissa suurin häviäjä oli demokratia alhaisen äänestysprosentin vuoksi. Muista sinä Lellona, että demokratia ei ole itsestäänselvyys, äänestäminen on etuoikeus ja pieni ele, josta vastineena sinulla on oikeus sananvapauteen. Jos luulet olevasi liian pieni vaikuttamaan asioihin niin nuku yksi yö suljetussa huoneessa, jossa on itikka.

Ensilumi tuli ja se ei jäänyt sosiaalisessa mediassakaan epäselväksi. Lumi on kaunis, vielä kun sitä ei ole liikaa. On ihana kääriytyä lämpimiin villavaatteisiin. Sinusta se on kamalinta maailmassa. "Äiti, istuivatko miehet ennenvanhaan saunassa karvalakki päässä?", tiedusteli velipoika. Mamma selitti, että Kummeli on vain sketsisarja, eikä perustu tositapahtumiin. Veli on tavattoman ylpeä uudesta karvalakistaan, hän istuu sisälläkin se päässä. Kouluun mennessä häntä huoletti, jos kaverit kiusaavat karvalakista. Mamma opetti, että kannattaa nauraa äänekkäästi kohti psykonaurua, se harmittaa kiusanhenkeä eniten. Kaverien mielipiteet on nyt suurin kirjoitettu laki ja korkein oikeus. Toisaalta myös kavereiden juttuja arvostellaan. Sulle sanoisin Lellona, että ennen kuin kritisoit jotakuta, niin sinun kannattaa kävellä kilometri hänen kengissään. Sillä tavalla sinä olet lopulta kilometrin päässä kritiikkisi kohteesta ja sinulla on hänen kengät. Opetellaan nyt ensin kuitenkin kävelemään metri.

Tyhjän naurajasta mies tulee

Viestintä on välillä melkoista rakettitiedettä, sitä pitäisi mielestäni opettaa erillisenä oppiaineena peruskoulussa, koska se ratkaisee kaiken, joka paikassa. Pelkästään väärällä viestinnällä voi tuhota uran, parisuhteen tai luulla koko lapsuutensa, että Hectorin biisissä lauletaan "Tyttö näki sillalta, kuinka kustaan".

Jos minulla on kesken päivän asiaa miehelleni, vaihtoehtoja on monia. Voin laittaa Facebookkiin viestin, lähettää pikaviestin Viber-sovelluksella, pukata ihan perinteisen old school- tekstarin, meilata tai soittaa. Käytän näitä kaikkia vaihtoehtoja asiasta riippuen. En kuitenkaan koskaan silloin, jos kyse on muusta, kuin käytännön asiasta.  Toki joskus voi lähteä hömppäviesti ja pitääkin lähteä, mutta aina, kun tekstistä puuttuu naama, enkä tarkoita naamalla hymiötä, puuttuu suuri osa sisältöä. Jos Lellona laittaisi minulle nyt tekstarin siinä lukisi "Öööpö pöppöpöö öyvvö". Tämä jättää vähän liikaa tulkinnan varaa. Mutta kun pienokainen kertoo tämän kasvotusten ymmärrän täysin, mistä on kysymys. Vauvat ovat nonverbaalisen viestinnän guruja ja voi vain ihmetellä mihin se taito katoaa, kun vauvasta tulee aikuinen.

Puolison kanssa tulisi neuvotella riitelyn sijaan, lapsen kanssa taas ei saisi neuvotella, vaan vetää rajat ja olla johdonmukainen. Meillä johdot on joskus mutkalla, mutta kommunikointia ainakin tapahtuu. Huumori on mammalle todella tärkeä elementti kaikissa ihmissuhteissa. Lellonan kanssa nauramiseen ei vitsejä tarvita, hekotetaan vedet silmissä vaan täysillä, ja täysin ilman syytä. Pian tilanne laukeaa aidoksi nauruksi. Perheen kanssa hulvaton pelleily keventää elämää sen kaikilla osa-alueilla. Nauru on sisäistä hölkkää, se rentouttaa ja murtaa jään. Mamma ei nalkuta juuri koskaan ja sen voi varmasti isikin allekirjoittaa. Se johtuu siitä, että vihaan itse nalkuttamista ja olen sen verran sotkuinen ja hajamielinen itse, ettei ole varaa naputtaa muille, paitsi lapsille tietenkin, etteivät he tekisi niin, kuin minä teen, vaan tekisivät niin, kuin minä sanon. Lohdutan itseäni sillä, että Einsteinkin kärsi tarkkaavaisuushäiriöstä. Kukaan ei muista pakastimesta löytynyttä tyynyliinaa sitten, kun olen saanut Nobelin fysiikanpalkinnon. Oikeilla sanamuodoilla voi myös pyytämättä saada ihmeitä aikaan. Kehuminen on hyvä muoto perheen sisäisessä viestinnässä. "Voi rakas, enhän voi mitenkään tehdä lettuja aamupalaksi, jos ei joku siivoa ennen sitä". Voit myös antaa kaksi vaihtoehtoa: "Luutuaisitko vai imuroisitko mieluummin, rakkaani?" Voit myös levitellä puolihuolimattomasti siivousvälineitä ympäri taloa, imurin sohvalle, luutun wc-pytyn kannelle ja kaukosäädin kumihanskan sisään. Kun joku tulee välineen kanssa kysymään, että mitä hittoa, niin riemastu suureen ääneen; "Voi mahtavaa, ajattelinkin, että tänään voisi siivota, onpa kiva, että aiot auttaa!"

Koulun ja kodin välinen viestintä on muutaman vuoden sisällä kovasti muuttunut. Manuaaliset reissuvihkot on korvattu sähköisella järjestelmällä, Wilmalla, josta voi haukkana seurata oman kersan koulumenestystä, kokeita, poissaoloja, paikallaoloja ja oloja. Monessa mielessä tämä on jättiharppaus eteenpäin ja helpottaa keskusteluyhteyttä. Pari vuotta sitten Wilma tuntui vielä mahtavalta, kunnes alkoi spämmääminen. Nyt oman lapsen seuraaminen käy työstä, päivässä voi tulla 18 viestiä kirpputoreista, koulun pihan kukka-asetelmien uusimisesta, kuntavaalien aikatauluista tai reksin kolumni perunasta. Suoraan sanottuna kiviäkin kiinnostaa. Meilit on pakko selata läpi, ettei seassa satu olemaan omaan lapseen liittyviä kriittisiä juttuja, niitäkin näet toisinaan sattuu tulemaan, eivätkä kaikki opet osaa laittaa spämmeihinsä asianmukaisia otsikoita. Toki oman muksun koulumenestys kiinnostaa ja itsekin sieltä opelle viestiä laittelen, kun on oikeasti asiaa, mutta jumanzkehveli kyllä minä nyt sen verran luotan kasvatuksen ammattilaisiin, ettei sieltä joka ikistä narahdusta tarvitse raportoida! Voi olla, että sellaisiakin vanhempia on, jotka vahtaa koneen äärellä joka päivä, että millon sieltä helähtää se "kling" ja ope kertoo meidän Jani-Petterin seuraavan englannin sanakokeen tai nostavat metelin, kun reksi ei ole taaskaan kertonut kuukautta aiemmin, että koulussa todellakin on tiistaina rössypottua. Itse luotan omaan lapseeni, että hän kertoo nämä asiat minulle, jos ne ovat tärkeitä, en ole holhoaja vaan huoltaja.

Iso mailikivi on taas saavutettu. Lellona nousi itse seisomaan tukea vasten perjantaina ollessaan 7kk ja 6 päivää nuori. Tämän jälkeen asia toistettiin tietenkin sata kertaa ja unissaankin kimakasti kiljuen. Molemmat päät ovat hellänä kaatuilusta. Samana viikonloppuna Felix Baumgartner teki historiaa hyppäämällä 39km korkeudesta ja koko maailma seurasi tilannetta. Sinun ja Felixin ilme ja voitonriemu oli sama, kun seisoitte tukevasti maan pinnalla kahdella jalalla. Äänivallikin meni rikki molemmilla. Vaikkei nimesi olekaan ketsuppi, tai koko maailma seurannut sinun nousuasi maan pinnalle, mamma oli siinä hetkessä varmasti yhtä ylpeä sinusta, kuin Felixin äiti omastaan. Polut ovat nyt avoinna, voi kunpa matkas onneksi koituis.

Lellona goes helleenit, aurinkoinen matkakertomus

Kaikki muu on turhaa, paitsi Kreikka!

Lellona viettää ravintolailtaa

Waterpark Limnoupolis

Kylpyhommia hotellin ammeessa

Menolento meni Stromsössä paremmin. Jouduimme odottamaan kaksi tuntia lentokoneessa lentokentällä, kun ruotsalainen kapteeni sopersi kaiuttimiin, että Kreikanpäässä on mennyt tutka rikki, eikä ole tietoa päästäänkö lähtemään, kentällekään meitä ei päästetty. Seitsemän tuntia hikisessä ja ahtaassa koneessa, kitisevä ja pomppiva Lellona sylissä. Nälkä, kuumuus ja väsy kiristi hermoja ja otti heti alkuun luulot pois tottuneemmaltakin reissaajalta. Viikko Kreetalla oli kuitenkin positiivinen yllätys myös turisturysiä kammoavalle mammalle. Ehkä aurinko sekoitti pään, mutta bambuvarjon alla Pina Colada kourassa tukipaketti ja maailman murheet unohtui äkkiä.

Haniassa lämpö tulvi heti vasten kasvoja. Köröttelimme bussilla hotellille Agia Marinaan, jossa olimme yöllä kolmen tienoilla perillä. Atlantica Caldera Village- paratiisihotelli kohosi korkean kukkulan laella, kuin linna. Mäki oli niin jyrkkä, että siihen kerkesimme vielä monta kertaa läkähtyä matkan aikana.

Viikko kului auringonotossa, uiden meressä useilla eri rannoilla, hotellin uima-altailla, snorklaten, kävelyretkillä, vuoristossa autoillen,shoppaillen, Limnoupolisin upeassa vesipuistossa, Soudan kaupungissa ja tietenkin syöden törkeän hyvää ruokaa. Joka aamu herätessä ensimmäinen ajatus oli "Huh, me ollaan vielä täällä!"

Limnoupolisin vesipuistossa, yeah it's splashtastic!

Tällainen eksoottinen vesipetolaji löytyi 

Näissä putkissa vietettiin monta jännittävää hetkeä

Elafonissin paratiisirannalla

Kreetalaiset appelsiinit on tosi makeita!

Kruisailua Kreetan vuoristossa. 

Hottia on +35, vesipullosta huikkaa

Hirween, HIRWEEN rankkaa tää äitiyslomailu

Parhaita juttuja Kreetan lomalla:

Ruoka, piste.

Saari tuottaa joka vuosi huikean määrän oliiveja, oliiviöljyä, appelsiineja ja muita hedelmiä. Aito kreikkalainen Moussaka on älyttömän hyvää, mamma söi sitä kolme kertaa viikon aikana ja aikoo tehdä jatkossa myös kotona. Myös Souvlakia, kreikkalaista salaattia, juustoja ja tietenkin Mezeä kannattaa maistaa, jos on tottunut syömään hevosia lounaaksi. Maustetut extra virgin- oliiviöljyt ovat maailman parhaita Kreikassa, samoin mausteet ja niitä mamma roudasikin aimo kasan kotiin herkuteltavaksi. Tieto lisää tuskaa, oliivit maistuvat tuoreelta hirveän pahalta, niitä liotetaan 4kk etikassa, jotta ovat syötäviä. Ouzoa en voi tässä yhteydessä mainita, koska en pidä anisviinasta, mutta paikalliset viinit ovat edullista herkkua, etenkin valkoviinejä löytyi useampi hyvä. Aidot kreikkalaiset ravintolat ovat usein perheravintoloita ja tekevät perinteistä ruokaa, jossa kaikki tuotteet tulevat läheltä. Palvelu on todella ystävällistä ja asiakkaasta huolehditaan. Joka paikassa tuodaan ilmaiset snapsit lopussa ilmeisesti tipin toivossa rakia, päärynälikööriä tai makeaa viiniä.

Kreikan meri, meri Kreikan: 

Vesi oli 23- asteista eli samanlämpöistä, kuin ilma vuosi sitten Azoreilla. Täällä ilma oli 35-asteista. Rantoja on valtavasti, osa soveltuu lillumiseen ja osassa voi snorkalata, mammakin näki paljon hauskan näköisiä kaloja, oli paksua, ohutta, nokalla, viiksillä, kärsällä ja ties millä. Myös vesihämähäkki oli, mutta se olisi saanut jäädä olematta.
Meressä uiminen on jännittävää. Koskaan ei tiedä mitä pinnan alla piilee ja kukaan, joka on nähnyt "Tappajahain" ei enää koskaan sen jälkeen ui täysin varauksetta edes Välimeressä. Me nautimme myös iltauinneista hotellin altaalla, kun siellä ei ollut juuri ketään ja vesi kimalteli värivaloissa ja sirkat sirittivät.

Paikallisten lämmin suhtautuminen lapsiin, sekä palvelun taso:

Lellona oli meidän seurueen vetonaula. Joka paikassa paikalliset tulivat lirputtelemään ja lärpyttelemään pikkuiselle, silittämään päätä ja kehumaan komeaa habitusta, turvatarkastuksesta pääsimme hädin tuskin pois, kun jokainen tarkastaja kävi erikseen tervehtimässä Lellonaa. Saimme myös edellisenä päivänä kauppaan unohtamamme ostokset takaisin ilman kuittia. Ravintoloissa erityisesti vauvasta huolehdittiin oma-aloitteisesti. Tarjoilijat nostelivat lattialta Lellonan leluja, pesivät tuttia ja lämmittivät maitoa pyytämättä.

Moussaka mmmm!

Plataniaksen Rock'n' roses-ravintolasta, joka oli tehty komeasti kokonaan kierrätysmateriaaleista. Hieno mesta, parempi fjiilis!

Pieni lellona, suuri sänky

Aamupalaksi oikeaa asennetta!

Isyyslomaa isileijonan tyyliin

Ilahduttavia yksityiskohtia:

- Puutarhamaiset ravintolat, joissa upeita kasveja. Katosta roikkui viinirypäleitä, ravintolan edustaa reunustivat appelsiinipuut. Ruoka valmistettiin leivinuunissa hauduttamalla.

- Kreikkalainen ilta hotellissa. Paikalliset tanssivat kansallispuvut päällä zorbasta ja söimme buffetista ihania ruokia. Hyvää musiikkia ja uusia makuja, esim kokonaisia friteerattuja mustekaloja. Olisipa ollut isompi maha.

-Hurjapäille Kreetalla riittää vuoristossa kapeita serpentiiniteitä, jotka kiemurtelevat halki mahtimaisemien. Luonto ja saaren todellinen taika on turistikeskuksien ulkopuolella.

Asioita, joita voisi tehdä toisin:


Lellona oli koko viikon vaippasilleen tai aatamin asussa, eli pakkaamani vaatekassi oli täysin turha. Auringossa oltaessa vaavi käärittiin ohueen huiviin, joka ostettiin paikan päältä. Ensi kerralla vain pari vaatekertaa mukaan, laukkuja oli muutenkin meillä neljällä yhteensä kuusi sekä mummin ja ukin kapsäkit.

Vauvan takia emme voineet lähteä kauas Iraklioniin, joka on Kreetan pääkaupunki. Kuusi tuntia paahtavassa helteessä on liikaa pikkuiselle. Seuraavalla kerralla voisimme majoittua Kreetan länsiosiin, jossa suurin osa muinaiskreikkalaisista nähtävyyksistä sijaitsee, esimerkiksi Knossoksen palatsi.

Mitä miettii mamma, joka ottaa kaikki vauvanruuat mukaan ulkomaille? Että kreikkalaiset vauvat ei syö? Että Euroopassa ei tehdä vauvoja? Korvikkeesta vaippoihin kaikki löytyy kaupasta. Ensi kerralla vähemmän ruokaa mukaan. Lellona sai maistaa myös paikallisia hedelmiä ja smoothieta.

Isot heinäsirkat olisivat voineet tehdä toisin sen, kun tulivat meidän parvekkeelle. Äkkilähtö lomalla sai uuden merkityksen.

Paluulento oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Hanian lentokentällä oli kaaos. Lellona oksensi nousun aikana mamman vaatteet alusvaatteita myöten litimäriksi ja känninen suomalaisjuntti puri unissaan olkapäästä kaksi kertaa. Onneksi mukana oli Agia Marinasta ostettu iso huivi, johon äiti kääriytyi, ettei tarvinnut olla alasti. Ensi kerralla myös itselle vaihtovaatteet lentsikkaan! Olimme kotona aamuviideltä haikomielin, mutta onnellisena. Pihlajat olivat alasti, viimeisetkin lehdet lötköttivät maassa. Oli erittäin onnistunut reissu, kiitos mummi ja ukki sekä hotellin uuttera siivoaja.

Ei se oo pilvee, pilvee, pilvee

Tänään on ihan tavallinen keskiviikko, eikä tapahdu mitään erikoista. Voi olla, että johtuu hormoneista, mutta sain onnellisuuskohtauksen ja kirjoitan sen äkkiä ylös ennen, kuin se menee ohi. Tajusin miten hyvin kaikki asiat ovat, kuinka minulla on kaksi upeaa lasta, mahtava rakastava puoliso ja ihana koti. Olemme kaikki terveitä ja elämämme on tasapainossa. Minut valtasi hyvänolontunne ja suu kääntyi kaarelle hymyyn. En tarvitse onnellisuuteen nahkapenkkistä Audia, brasilialaista takapuolta tai keittiölleni Guide Michelinin tähtiluokitusta, minulla on tässä kaikki ja olen järjettömän kiitollinen.

Tällainen onnellisuuskohtaus ei millään ylittäisi uutiskynnystä. Boring! Sen sijaan herttuatar Catherinen maitorauhaset kuluttavat nyt painomustetta pitkin maailmaa niin, että roiskuu. Pannaan muutama vuosisata taaksepäin ja näiltä tähtireporttereilta olisi katkottu päät koko kansan edessä. Mutta nyt he kierivät rahoissa. Nyt sitä kutsutaan sananvapaudeksi. Viinirypäleaivoni miettivät ensin, mitä ajatteli se paparazzi, joka piiloutui pusikkoon Williamin ja Catherinen häämatkalla ja odotti hiljaa, että tuore rouva ottaa bikinit pois. Miettikö hän siinä, että jes, nyt olen omilla ansioillani ja älylläni päässyt journalismin huipulle ja pelastan maailman tuottamalla ihmisille tietoa siitä, että kuninkaallisillakin on tissit. Tällaista on elämänmeno nyt ja turha on minun survoa kukkia hattuuni, olenhan onnellinen tästäkin huolimatta. Aika mahtavaa lähteä reissuun ja rannalle tietäen, ettei pusikossa ole yhtään paparazzia. Pian leijona pyörii julkisella rannalla yläosattomissa, sitä ei prinsessa Estelle koskaan voi tehdä.

Smuglari, unabomber, geokätköilijä. Kiinni jäit! 

Sinulle on tullut virkayskä. Yskit aina kuuluvasti, kun olet tylsistynyt. Köh köh, virkani vaatii toimintaa! No kuuleppa vain lapsoseni, toimintaa on tulossa, helleenit kutsuu. Olimme viikonlopun enomiehen tykönä ja nukuit siellä todella huonosti. Pää tuntui painavan tonnin, kun yritin sitä tunnin välein nostaa ylös tyynystä. Lahjasi ovat muualla, kuin nukkumisessa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että sinusta tulee hyvä imuri tai keihäänheittäjä. Lentoyhtiömme sen sijaan luulee, että olet terroristi tai pilttipurkkisalakuljettaja. Että olet sekoitellut Mansikkapilvi-rahkaan sitä itseään ja meinaat nyt myydä mössön helleeneille hyvällä tuotolla, kääriä tukun fyffeä ja ostella nahkaverhoillun syöttötuolin. He ovat arvanneet juonesi, meidän täytyy olla tarkkana! Lentoyhtiön sääntö kuuluu, että vauvanruoka pitää pakata alkuperäisiin pakkauksiin ja sellaisiin, jotka voi avata ja sulkea, jotta turvatarkastajat voivat maistaa niitä. HALOO! Kellään lentoyhtiössä ei taida olla lapsia, kaikki lastenruuat ovat iskukuumennettuja ja menevät pilalle jos ne avaa. Jos tarkastajat avaavat lennolle minigrip-pusseihin pakkaamani vauvanruuat vaadin heitä hommaamaan uudet. Ja syön heidänkin lounaansa. Mansikkapilven maistelukin on hyvä rangaistus sinänsä.

Kyllä, aiomme kuljettaa ulkomaille pilveä.

Äiti on kuulemma maailman viisain henkilö ja tietää kaiken. Jos joku äiti on niin pyydän vastaamaan seuraviin kysymyksiin lapselle:  Äiti miksi linnut lentää? Äiti miksi pyöreä on pyöreä? Äiti miksi ihmiset sotii? Äiti mistä ensimmäinen solu tuli? Aivosoluni ovat veljen kanssa toisinaan tiukilla. Psykologit neuvovat, että aina pitää jotain vastata, eihän lapsen ajatusmaailmaa voi järkyttää niin, että sanoisitkin, ettet tiedä. Kun lapsi kasvaa kysymykset muuttuvat seuraavanlaisiksi: Äiti onko meidän hanavesi pohjavettä vai puhdistettua pintavettä? Äiti mistä luovuus tulee? Olet ihana, kun et vielä kysy mitään. Sen sijaan raavit naamani naarmuille, oksennat päälleni monta kertaa, enkä paremmasta tiedä. Nariset, kuin vanha ladonovi nukahtaessasi, enkä ole kauniimpaa ääntä kuullut. Hakkaat päätäni leikkijunalla ja revit tukkaa, voi miten suloinen oletkaan. Vedät pöytäliinan lattialle ja silppuat uusimman Soundin, olet niin leikkisä ja hauska. Kukaan muu, kuin äiti ei voi tätä ymmärtää.




PS. Isi on sekaisin omenoista. Samaan aikaan, kun äiti koittaa luoda meille kohtuuhintaista ja luotettavaa Samsung-kotia, tilailee isi salaa koko ajan uusia Apple-laitteita. Mamma kirjoitti joskus Ipadilla, aurocorrectin kanssa meni hermot. Nyt murkkukin haluaa omenan. Onneksi macbook on helppo tehdä itse.

Haluaako murkkusi Applen? Tee se itse. Halpaa, helppoa ja herkullista. Syksyn  paras omenaresepti.

PS2. Sain tungettua kahden maan kuninkaalliset, hormonihäiriön, Applen, Pilttiä litkivät turvatarkastajat ja kyselyiän samaan postaukseen, miten tälle voi keksiä otsikkoa? Tätä ei kukaan mies voi lukea. Käydään tämä sitten yhdessä läpi, osissa.

Tässä on kaikki oleellinen

Kulje tyynenä melun ja kiireen keskellä
ja muista mikä rauha onkaan hiljaisuudessa.
Pysyttele hyvissä väleissä kaikkien kanssa,
niin pitkään kuin se alistumatta on mahdollista.

Puhu totuudesta hiljaa ja selkeästi
ja kuuntele toisia, sillä kaikilla on tarinansa.
Karta äänekkäitä ja riidanhaluisia,
sillä he ovat kiusana hengellesi.

Jos vertaat itseäsi muihin,
niin älä tule turhamaiseksi tai katkeraksi,
sillä aina on ja tulee olemaan suurempia
ja pienempiä persoonallisuuksia kuin sinä.

Iloitse suorituksistasi,
samoin kuin suunnitelmistasi.
Ole kiinnostunut omasta urastasi,
vaikka se olisi vähäpätöinenkin.
Se on kuitenkin vankka kiinnekohta
aja vaihtelevissa kohtaloissa.


Ole varovainen liikeasioissa,
sillä maailma on kieroutta täynnä
- älä silti sulje silmiäsi hyveiltä.
Monet ponnistelevat korkeisiin päämääriin
ja elämä on täynnä sankaruutta.


Ole oma itsesi,
äläkä pelkää olla hellä.
Älä suhtaudu kyynisesti rakkauteen,
sillä kaiken arkipäiväisen roudan keskeltä
se nousee kuin ruoho
- tuoreena joka kevät.


Ota opiksesi vuosien neuvot
ja luovu sopuisasti nuoruuden leikeistä.
Paljon turhaa pelkoa syntyy väsymyksessä
ja yksinäisyydessä.


Ole sovussa luojasi kanssa,
millaiseksi hänet sitten kuvitteletkin.
Ole sovussa sielusi kanssa,
olkoot ponnistelusi ja toiveesi mitkä tahansa.

Hei, me lennetään!

Meille on annettu kaksi lahjaa, jotka helpottavat kummasti elämää, huumori ja mielikuvitus. Ilokseni voin huomata, että sinulla riittää molempia. Niin on kaikilla lapsilla, kunnes ajan hammas tuhoaa ne joiltakin ihmisiltä.. tai akatemia. Todellisuuden maailmalla on rajansa, mutta mielitukuvituksen maailma on rajaton. Väitän siis, että niillä, joilla on mielikuvitusta, niiden maailma on suurempi.

Elät täysillä kaikki tunteesi ja sitä on hupaisa seurata, varsinkin ihmettelysi on erityisen hienoa, et pidä mitään itsestäänselvänä. Jotkut aikuisetkin eläytyvät, vaikka Antero Mertaranta. Jotkut taas ovat suolapatsaita, kuten Kimi Räikkönen. Jälkimmäisen kanssa voisi olla tylsempää illallisella, ensimmäisen kanssa voisi mennä pidemmän päälle hermot. Extroverteistä ihmisistä pidetään yleensä enemmän, mutta heille kerrotaan vähemmän salaisuuksia. Röllillä oli joskus hieno veto tähän:

"Jos ei tiedä mitä eläytyminen tarkoittaa niin pitää ainakin väännellä naamaansa ja huitoa käsiä niin tulee hiukan taiteellista vaikutelmaa." Siinäpä oiva ohje Räikkösellekin.

Mamma sai jälleen kakkuprojektin. Tällä kertaa Jani-pojalle tehtiin Pokémon- kakku. Ai miten tämä liittyy sinuun? No, tuli vähän hölmö olo, kun äiti leikki päivän marsipaanilla ja sinä istuit syöttötuolissa ja luit vakavana Pirkkaa. Näytin välillä puolivalmista Pikachua ja kommentoit siihen pontevasti: "Tättä!" ja jatkoit lukuhommia. Kakunteko on melkoista terapiaa, vähän kuin autolla ajaminen tai juoksu. Pitää kohdistaa kaikki fokus johonkin tekemiseen niin, että ajatukset laukkaa yhtä aikaa ja voi syntyä samalla vaikka runo tai laulu. Herää kysymys, miksi äiti tekee kaikkea mikä on terapiaa, mihin tarvitsen terapiaa? Ehkäpä en tarvitsekaan juuri siksi, että teen kakkuja. Reseptejä mamma ei paljoa nykyään enää käytä. Painovirheeseen voi vaikka kuolla, parempi kun testaa itse mikä on hyvä. Vauvan myötä on herännyt jonkin sortin bakteerihysteria, kaikki pitää desinfioida. Rachel Ray-showssa amerikkalainen terveysviranomainen neuvoi, että luutu pitää kastella ja laittaa pariksi minuutiksi mikroon, jotta bakteerit häviää. Mamma on arponut koko viikon, uskaltaako testata moista. Entä jos mikro räjähtää ja luutu saa jotain gammasäteilyä? No niin, nyt siellä joku insinööri heittää selkäkeikkanaurua. Muistatteko vielä aikaa, kun ensimmäinen mikro tuli kotiin ja kaikki menivät monen metrin päähän katsomaan, koska pelkäsivät, että siitä tulee säteilyä ja alkavat suunnilleen leijumaan ilmassa? Tämä on juuri sitä mielikuvituksen väärinkäyttöä. Akatemia ei tekisi pahaa äidillekään.

Reilujen kerho vei sinut taas piikille. Neuvolan ovea avatessa vastaan tuli äiti, joka huusi pojalleen taaempana "Jussiii! Teemuu!.. eiku Toni, varoppa vähän!". Siinäs kuulit lapseni, vaikka äiti unohti viimeksi neuvola-ajan, niin turha on tuonkaan mamman odottaa Vuoden äiti-patsasta, muistan nimittäin nipin napin omien lapsien nimet ulkoa. Kati-tädillä oli joku yli-innokas harjoittelija mukana, joka lässytti ärsyttävästi pää kallellaan ja koitti kerätä hanakasti huomiota. Ehkä hän toivoi saavansa sillä lounarin tai kesätyön, minuun se ei oikein purrut. Kati tökkäsi piikin jalkaan ja sinä kiljaisit, mutta nielit kivun, kuin soturi. Saimme kahdelle nysähampaallesi kahden sivun mittaiset pesuohjeet. Helpompaa olisi kuurata Empire State Building hammasharjalla, se ei nimittäin halua syödä sitä.

Osaat jo ryömiä melkoista vauhtia ja ravaat olohuonetta ympäri, ottaa pihtiotteen etusormella ja peukalolla, sanoa "tättä", "ättä", "pööpö", äyvvö" ja "höppö", seistä kuin Mannerheim-patsas käsistä tuettuna, tehdä mummoilmeen vetämällä huulet suun sisään, jolloin näytät mummolta, jolla on tippuneet tekarit. Osaat maiskutella ja lonksutella suuta, nakata kaikki tavarat pöydältä alas, repiä äidiltä kourallisen tukkaa ja nauraa räkänä, kun äiti pöristää kyljyksistä. Saunot lauantaisin isin ja äidin kanssa, rakastat Zalandon kenkämainosta, jonka naamaansa vääntelevä mies saa sinut joka kerta nauramaan. Inhoat pukemista ja äidin hiustenkuivaajaa. Muunmuassa kaikki tämä on niin jännittävää, että nukut levottomasti nykyisin ja äiti näyttää usein zombilta, joka on karannut Halloween-bileistä. Lääkärisetä sanoi osuvasti: "Elät sellaista aikaa niin, kuin aikuinen, joka on juuri oppinut lentämään". Tervetuloa lennolle Lellonan elämään, cabin crew ottaa univelat takaisin sitten, kun lentäjä lähtee pesästä.

Harva meistä on rautaa

"Kaikki aika on laatuaikaa, on vain erilaisia laatuja", tuumasi velipoika perjantai-iltana. Tosi kuin vesi. Blogin kirjoitus on hyvänlaatuista, joten mamma päätti, ettei paasaa nyt mistään vähään aikaan, parempi on keskittyä positiivisiin asioihin arjessa, kuin tarttua koko ajan epäkohtiin. Kaikki valittavat jostain ja jotkut valittavat kaikesta, mutta Lellona pieni iloitsee jopa Berocca-putkesta. Äitiys on matka, ei määränpää!

Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa. Vaikka se on näinkin tehokasta olen silti päättänyt kuluttaa kalorini jumpassa. Hommasin jopa jälleen ihan oikean jäsenyyden. Oi, nyt kuulun taas johonkin myös kodin ulkopuolella. Vaikka se on maksullinen yhteisö niin se on silti ihanaa. Siellä mamma nyrkkeilee huivi päässä ja nostelee irvistellen rautaa. Kukaan ei tiedä, mitä teen päivisin, että pesen kakkapyllyjä ja lässytän kontilleni lattialla. Siellä olen voimakas nainen täynnä estrogeeniä ja endorfiinia. Olen naispuolinen Rambo. There are no friendly civilians!

Sunnuntai on viikon paras päivä. Sunnuntaina päässä soi jazzi, syödään riisipuuroa, katsotaan Avaraa luontoa, jossa Jarmo Heikkisen samettinen, suoraan hypnoottisen leppoisa ääni kertoo savannin leijonista. Voi kunpa Jarmo tulisi joskus lukemaan äidillekin iltasadun, siihen olisi mahtava nukahtaa. Ennen Jarmo sai puhua yksikseen, nyt mukana on tähtiselostaja Lellona. Leijonanaaraan tullessa ruutuun kantautui ilmoille kirkas " HÖPPÖ! HÖVVÖ! PÖÖPÖ!" Jarmo kertoo, että yö on leijonien aikaa. Yöllä lauman emoleijona metsästää nälkäiselle pesueelle ruokaa, kun pörheä isäleijona makaa ja vartioi, että lauma on turvassa. Näinhän se menee! Tervetuloa Jarmo tekemään luontodokumenttia meidän perheeseen. Pimeässä keittiöstä saalistettu maitopullo voi päästä joskus hyppysistä, mutta sitkeä naarasleijona etsii uuden, sillä nälkäinen pentu on ruokittava.

Perspektiiviä tähän "kurjuuteen" antaa myös se, kun miettii esiäitejä.  Oma mummoni käy pian yhdeksääkymppiä, olen hänelle paljosta kiitollinen. Toivon hänelle mahdollisimman pitkää ikää sillä Lellona pieni isomummosi on upea nainen, ilman häntä meidän perhettä ei olisi olemassakaan. 7 lasta, 18 lastenlasta, 14 lastenlastenlasta.. 39 ihmistä puuttuisi kokonaan tältä planeetalta! Friikki ajatus, miten pienestä kaikki on kiinni. Jos on elänyt niin kauan, ja sellaisen elämän, kuin isomummi, ei varmaan enää pari muksun tekemistä tunnu missään. Vanhojen ihmisten elämää ajatellessa alkaa ihan hävettää, täällä sitä vaan spekuloidaan itsestäänselvyyksiä. Mummi sä olet rautaa!

Facebooktunnukset pois kotiäideiltä! Myös minulta! En osaa päivitellä muuta, kuin vauvajuttuja. No onpa kumma, kun elämäni pyörii lasten ympärillä, sitä vartenhan tässä on töistä lomaa otettu. Facebooktunnukset pois niiltä, jotka eivät kestä sosiaalisen median sosiaalisuutta. Luulen, että kun palaan työelämään ja ainakin 9 tuntia päivästä menee muualla, kuin kotona sosiaalisuuteni mediassa vähenee radikaalisti, en halua että lapseni ovat nettiorpoja. Olen siis sosiaalinen varastoon. Nauttikaa nyt kaikista vaippahousupäivityksistäni, kun vielä voitte. Niin kerta!


PS. Puolivuotispäivän kunniaksi alaleuassa nököttää kaksi kauanodotettua valkoista hammasta! Siinäpä taas yksi aihe riemuun. Näitä kahta on kuukausia yhdessä kiljuttu ja puserrettu. Enää 30 jäljellä!

PS2. Ou nou! --> http://www.terve.fi/vauvaika/vauva-oppii-huumorin-vanhemmiltaan

Uutisista hyvää iltaa!

Olen nähnyt yhdeksänvuotiaan, joka istuu karusellissa tylsistyneen näköisenä. Vanhemmat ovat maksaneet itsensä kipeiksi, jotta lapsi saisi kalliin rannekkeen, hattaran, köydenvedon, vauhdin hurmaa, elämyksiä. Lapsi ei pidä karusellia minään, se on liian todellista. Hän tuijottaa tyhjyyteen ja miettii kotona odottavaa World of Warcraftia, jossa illalla lapsi taas voi päästä pois tästä maailmasta, olla yöhaltija, maahinen, epäkuollut tai taureeni, piestä kaikki muut ja olla jotain suurta. Vanhemmat tehtailevat elämyksiä lapsilleen, jotta he olisivat onnellisia. Elämyksistä suurin olisi kuitenkin ehkä olla yksin ilman virikkeitä. Ennen yksinäisyyttä kestettiin paremmin. Kun äiti oli lapsi ja oli yksin, olihan silloinkin tylsää. Mutta ei äiti huutanut lamautuneena, että: "Apua mä syrjäydyn ja kuolen!" Silloin äiti järjesteli postimerkit tai leikkasi Nick Carterin naaman irti kaikista Backstreet boys-julisteista. Tylsyys ja yksinäisyys tekisi muksuille hyvää, silloin herää mielikuvitus, toisin sanoen aivot. Musiikki on mamman mielestä hyvä harrastus, äiti on tyytyväinen, että veli on uppoutunut siihen. Musiikin tekeminen pakottaa keskittymään, pakottaa olemaan yksin ja kohtaamaan itsensä. Se pakottaa myös äidin kohtaamaan päivittäin Yngwie Malmsteenin tv:ssä, mutta mieluummin Ynkkä, kuin Tunteiden ja Tuoksujen Phyllis, joka ei tiedä kenelle on raskaana.

Viime aikoina uutiset ovat olleet pelkästään huonoja. Miksi ne sanovatkaan siinä alussa "Hyvää iltaa", kun kertovat heti perään miksi se ei ole hyvä? Framilla on ollut paljon lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Kaikki vanhemmat pelkäävät eniten maailmassa, että omalle lapselle sattuisi jotain.. tai sitten eivät. Lasten kärsimys ja surulliset lapsikohtalot on ainut asia, mikä äidistä tuntuu niin pahalta, että se vie keskustelukyvyn ja napsauttaa selkärangan poikki. Aina ei kykene edes lukemaan näitä tarinoita, pelkät otsikot tuovat kyynelet silmiin. Se voi olla heikkoutta, mutta samalla se on itsesuojelua median mässäilyltä. Arvostan suunnattomasti lastensuojelutyötä ja niitä ihmisiä, jotka pystyvät sitä tekemään. Elämme nykyään individualismin yhteiskunnassa. Älä sä puutu mun elämään niin mä en puutu sun. Ennen lasten kasvattamiseen tarvittiin koko kylä. Nykyisin sosiaalisuus ja verkostoituminen on itsestäänselvyys, mutta se on pinnallista ja sarja pakkoliikkeitä. Ennen meillä oli yhteisönä vastuu lasten hyvinvoinnista ja kasvatuksesta. Nyt jos menet ojentamaan naapurin mukulaa niin ensin sinut haukkuu lapsi ja perään vanhemmat. Vaikeneminen on kilo paskaa, ei kultaa sanoo leijonamamma ja aikoo jatkossakin olla se naapurin ärsyttävä ämmä, joka välittää.

Olen nähnyt 6-kuukautisen, jota ei ole vielä hukutettu materialismiin. Sinulle suuri sensaatio on tyhjän Berocca-putkilon nyrkissä pitäminen. "Leolla on taas putki päällä", virnuilee isi. Ja taas nauretaan poloisen kustannuksella. Täytit tänään 6kk. "Mikä juhla se on, eihän muakaan juhlita puolen vuoden välein?", kysyi veli. Perusteluna toimikoon se, että kehityt tänä vuonna enemmän, kuin seuraavien vuosien aikana yhteensä. Oikeastaan meidän pitäisi juhlia joka kuukausi ja myös äitiä ja isiä, koska puoli vuotta sitten syntyi uusi isä ja äiti, sinun vanhempasi, joille kaikki oli taas uutta. Olet hirveän nauravainen ja eläväinen lörppö. Tänä aamuna herätit äidin kurkistamalla pinnasängyn kaltereiden välistä huudellen, "Pööpö! Pööpö!" Naamasi on hymiö, iso D-kirjain. Tuot valtavasti iloa ja eloa äidin jokaiseen päivään. Elämä ei ehkä aina ole juhlaa, mutta kun täällä kerran ollaan, niin meidän pitäisi nauraa ja tanssia.

3000 lukijaa, hölökyn kölökyn!

Viidakon kuningasta on nyt luettu yli 3000 kertaa! Olen suuresti yllättynyt ja iloinen siitä, että olette näin tunnollisesti jaksaneet olla mukana viimeiset viisi kuukautta, antaa kummasti potkua jatkaa. Kippistämme Lellonan omaa viiniä teille lukijoille, kiitos!

Työlki ellää, mut vauval rikastuu

Suomalaiset pitävät ranskalaisia ylpeinä ihmisinä, mutta äiti oppi siellä asuessaan, että kysymys onkin usein siitä, että suomalaiset miettivät koko ajan sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat heistä, kun taas ranskalaisia ei ihan hirveästi kiinnosta, he tekevät mitä itse huvittaa. Ranskalaisilla olisi paljon oppimista suomalaisesta sisusta ja rehellisyydestä, mutta tässä asiassa heidän ajattelutapansa on monella tapaa fiksumpi. Meitä vaivaa usein uskomaton pätemisen tarve. Miksei tehtäisi vaan rennosti ja elettäisi omaakin elämää. Äitiyden helmasynneistä myönnän syyllistyväni toisinaan hössöttämiseen, marttyyriyteen, pirttihirmuiluun, besserwisserismiin ja ikuiseen vauvoitteluun. Yhtäaikaa, kun isi aloitti yrittämisen, äiti päätti aloittaa luovuttamisen ja aikoo olla jatkossa itselleen ja muillekin armollinen. Ruuhkavuosia voi helpottaa antamalla toisinaan periksi. Leijonamamma ei halua elää parasta aikaa elämästään pikakelauksella tai pyytelemällä joka päivä anteeksi. Äitiyden ja iän myötä parasta on syntynyt rohkeus olla oma itsensä. Se tuo varmuutta kaikkeen tekemiseen ja myös turvaa omille lapsille ja läheisille.

Aika rientää ja housut kulluu, äiti laittoi sinulle päivähoitohakemuksen vetämään. Se oli vasta hakemus, mutta enterin painamisen jälkeen piti istua hiljaa 10 minuuttia. Syöttötuolin ilmestyminen pöydän päähän oli jo iso asia sinänsä, entäs tämä? Klik yhdellä lomakkeella luovutan lapsuutesi pois tai ainakin jollekin toiselle. Entäs esiäidit? Muistivatko he töiltään edes omien lapsien nimiä? Äiti meni katsomaan mitä mieltä nettiäidit ovat asiasta. Heistä en ole edes ansainnut äitiyttä. Mielestäni tämä tuomio on aika suppean ajatteluketjun tulos. No typerää oli myös mennä lukemaan asiasta ajatusten kaatopaikalta. Asia on monelle arka ja moniulotteinen. Sellainen äiti, joka on kerennyt hankkimaan hieman statusta työelämässä ennen lapsien hankkimista ajattelee asiasta toisin, kuin sellainen, jolla uranluominen on vielä kesken, tai toisarvoista muutoinkin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, sen sijaan monen työnantajan suhtautumisessa äitiyteen on.

On todella erikoista, ettei työmarkkinoilla arvosteta äitiyttä. Työnantajien mielessä pyörivät vain sairaslomakorvaukset, kun työntekijä jää hoitamaan sairasta lasta tai äiti-ihmisen epäsosiaalinen asenne firman bileitä ja sitä kautta koko yrityskulttuuria kohtaan, kun vaakakupissa painaa viikonloppu perheen kesken. Äitiysloma on kuitenkin todellinen johtamisen exkursio ja selviytymisleiri. Se on todellisempaa työtä, kuin mikään muu ja väitän, että siinä kasvaa ihmisenä ja työntekijänä enemmän, kuin kymmenessä vuodessa työelämässä. Kysymys on palveluammatista, jossa kolmivuorotyö olisi suorastaan luksusta. Sinut eristetään vuodeksi tutusta työyhteisöstä, et voi jakaa kokemuksiasi työkavereiden kanssa päivittäin ja saada vertaistukea, ellet luo itse omaa sosiaalista verkostoasi, avusta puhumattakaaan. Vastuu on suurempi, kuin koskaan ja palkka on pelkkää tunnetta. Äiti on työntekijä, jolla on uskomaton paineensietokyky, luonnostaan taloudellinen ajattelutapa, nopea priorisointitaito, ilmiömäinen tehokkuus tekemisessä ja hän pystyy tekemään montaa asiaa hyvin yhtä aikaa. Toki äitiys on myös oma valinta ja nelinkertainen hurraa niille, jotka omaavat nämä edellämainitut ominaisuudet ilman äitiyttä, mutta monet pienten lasten äidit sanovat syystä menevänsä töihin "lepäämään".  Leijonamamma on onnekas, koska hänen työpaikallaan työntekijä on tekemisen keskiössä ja työntekijä on ihminen, myös äiti-ihminen. Kiitos Lellona tästä upeasta ekskursiosta, sitä on vielä kuukausia jäljellä, eli työvuosina noin viisi. Sinun ansiostasi olen parempi ihminen.

Äiti Lellonan näkökulmasta

Äiti työmarkkinoiden näkökulmasta

Äiti veljen näkökulmasta

Äiti omasta näkökulmastaan

Äiti ystävien näkökulmasta

Loppuun vielä isin ja äidin työlaulu: http://www.youtube.com/watch?v=aFPioo2J8Xo

Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksinkin pelätä

Olet niin viaton ja suloinen, olisipa kiva laittaa sinut pieneen purkkiin, kasvattaa sinut siellä, et näkisi maailman pahuutta. Pelkoäidin lapset ei kiipeile puissa, sieltä voi tippua. Pelkoäidin lapset ei nuku ulkona teltassa, jotain voi sattua. Pelkoäidin lapset istuu olohuoneessa ja katsoo piirrettyjä, silloin heitä voi vahtia, eikä mitään varmasti satu. Mutta maailma ei ole mustavalkoinen ja Hitlerkin on ollut joskus vauva. Pelkoäidin lapsista tulee passiivisia, epäsosiaalisia pelkolapsia. Kaikki paha kolahtaa joskus isona ja kovaa. Annetaan lapsien juosta ja kiipeillä, kaivaa ja etsiä. Katsotaan sydän läpättäen ikkunasta ja ollaan huolissaan siellä. Sillä elämä on tutkimusmatka ja jokaisen täytyy tehdä omat virheensä. Miksi suojelisimme lasta elämältä, kun se on lahja ja vikoineen ja virheineen annettu?

Otitis media acuta

Nyt se sitten on täällä. Olemme pelkkänä korvana koko perhe, myös öisin, tunnin välein. Lääkäritäti tökki kepillä korvaan, sait palkinnoksi makutikun, jota et saanut kuitenkaan maistella, kiiltokuvakin oli tarkoitettu muuhun, kuin suuhun laitettavaksi. Korvatulehdus lamaannutti myös äidin, ulos ei mennä, eikä jumppaan. Toissapäivänä istuit ensi kertaa rattaissa, se oli ihme, sieltä näkyi maailma. Tuijotit suurilla silmillä hiljaa, kunnes lopulta sanoit vakavana "Päevvää!". Se oli vahinko, ei se ollut ensimmäinen sana. Kyllä sinusta vielä kunnon kaenuulainen tulloo. Nyt sattuu korvaan ja äidillä selkään ja päähän. Voisinpa ottaa sinulta kivun pois. Parane pian rakas.

Tavikset tahtovat tosi tv:n

Nyt on pakko lyödä Tero Vaaralle luu kurkkuun ja pipo kaljuun ja myöntää, että kesä on ohi ja syksy saa. Vauvakesä oli ihana, ehkä elämäni paras taas omalla tavallaan. Syksykin on hienoa aikaa, voi kääriytyä viltin sisään, syödä Fazerin sinistä kaikessa rauhassa kynttilöiden lepattaessa valoa hämärään.. ja kilin kellit! Koko isäntäväki on hirveässä flunssassa ja varotoimista huolimatta tauti jysähti sinuunkin. Olit ensin hämmästyneen hätääntynyt mönjästä hengitysteissä, mitä se on? Henki ei kunnolla kulje. Yöllä noustiin tunnin välein ihmettelemään porukalla. Räkäluutuja, mynthonrasioita, lääkepurkkeja, teepusseja..  entinen avotakkakoti näyttää pakolaisleiriltä. Ainoa terve on äiti,jo on aikoihin eletty! Ilmeisesti terveet elämäntavat tuottavat tulosta, ennen vastustuskyky tarkoitti vain puoli levyä suklaata. Veli jäi sairaslomalle koulusta. Aamuisin hän tuli silittämään sinua sänkyyn sanoen sinun olevan erityismies ja ansaitsevan vain parasta. Hämmentävän lämmin, suorastaan isällinen suhtautuminen sinuun saa aikaan hyvänolonväristyksiä mamman selkäytimessä. Isi taas on suomalaisugrilainen työn sankari ja jää sairaslomalle vain äärimmäisessä hädässä. Perjantaina puoliltapäivin raahautui kotiin väsynyt mies.

Syksy tuo enenevissä määrin koteihin aikamme ilmiön, tositelevision. Tavikset tahtovat tosi tv:n ja eipä sieltä tv:stä paljon muuta enää nykyään tulekaan. Ilmeisesti on vain mahtavaa kokoontua katsomaan, kun joku mokaa oikeen kunnolla koko kansan edessä. Kyllä äitikin katsoo tosi tv:tä, varsinkin sitä vähän kesympää sorttia. Jos aamuisin haluaa yleensä katsoa televisiota, on pakko katsoa Suurinta pudottajaa, koska seitsemältä muulta kanavalta tulee Air bra-ilmarintsikkamainos. Amerikkalainen tosi tv ärsyttää, koska kaikki on niin dramaattista. Kunnon itkupotkuraivarit saa aikaan vaikka aiheista: donitsi tai liian isot housut. Luoja tietää, mitä sitten tapahtuisi, jos heillä olisi oikeita ongelmia. Meidänkin perheen arjesta saisi vaikka kuinka monta tosi tv- formaattia:

1. Huippumalli todellakin hakusessa. Pääosassa äitee ja housuissa litistynyt suklaamuna

2. Pelkokerroin. Syödään hämähäkkien lisäksi lattialta kaikki mitä vastaan kävelee. Kerätään lasipurkkiin mehiläisiä, muurahaisia ja hapsenkatteja. Pakataan partioreppuun puukko ja ensiaputarvikkeet

3. Uskallappa arvostella mun illallista, Kempeleessä

4. Iholla. Jaksot: Raskausarpia, Puklia, Ihottumaa, Kuolaa

5. Isännän ja poikien käytöskoulu. Karkaileeko isäntä? Menevätkö pojat eri suuntiin kävelylenkillä? Rapsuttelevatko kaikki kolme itseään kalsareissa sohvalla? Tapakouluttaja kertoo, miten ratkaista perheen miesväen tapaongelmia. 

6. Kadonneen jäljillä. Jaksot: Tutti, Uni, Motivaatio

7. Kiinteistön kuningatar Minna. Minna tietää missä järjestyksessä tavaroiden kuuluu huushollissa olla. Miesten tavarat kuuluvat kaappiin, Minnan omat tavarat ovat kauniita ja ne voivat olla esillä. Älä tule keittiöön silloin, kun Minna kokkaa! (emme käy muissa kiinteistöissä)

8. Lapsityrannit. Toinen lapsi ei saa kallista uutta vahvistinta, eikä toinen kaukosäädintä. Kuinka lapsityranni kesytetään? Kuka joutuu jäähypenkille?

9. Likaiset työt. Katso, kuinka isi ja äiti käyvät likaisten arkiaskareiden kimppuun! Jaksot: Rotaviruskakka, mustikkapuuron syönti, likakaivon tyhjennys, rahan pesu pyykkikoneessa.

10. Panttilainaamo. Katso, kuinka isi verkkohuutokauppaa innoissaan kaiken irtaimiston, räpsii kuvia ja laittaa nettiin, myy kanissa vanhoja arvoesineitä ja heti saatuaan rahat ostaa kaikki kitaravehkeet ja vahvistimet, jotka sinne on tuotu. Seuraa äidin tunteitapursuavaa kirppisprojektia, jossa hintalappuja lätkitään tippa linssissä, koska vanhoilla toppahousuilla on niin hitosti tunnearvoa.

11. Paska tsägä. Vaihtoehto-ohjelma Tuuri-sarjalle. Seuraa, kuinka tarjoushaukka-äitee juoksee eläkeläisaikaan ostarille pää kolmantena jalkana halpojen kahvipakettien perässä ja mummeli vie nenän edestä viimeisen paketin. Katso, kuinka sunnuntailotossa jälleen kerran on nolla oikein, Jokerikin nauraa virnahtaa, senkin numerot on huteja.

12. Vaimoni on prinsessa. Katso, kuinka isi järjestää äidille ihanan yllätysillallisen ravintolassa ja lapsille hoitajan. Siellä isi ja äiti syövät romanttisesti ja katsovat auringonlaskua. Kas isillä ja äidillä on mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeenlaista kemiaa.

Käärmeitä paratiisissa

Koska maailma on sairas ja nettimaailma vielä sairaampi, mamma on poistanut blogista kaikki kuvat Lellonasta, eikä tule niitä enää postaamaan tänne ollenkaan turvallisuussyistä. Kuvia saa pyytämällä leijonamammalta. Rauh!

Leijonan osa

On päiviä, jolloin äiti toivoo, että ketsuppi olisi vihannes, koska silloin meidänkin lapset söisivät terveellisesti aina. On aamuja, jolloin äiti luulee, että potkuhousut on roska, koska ne löytyvät vaipparoskiksesta kun taas likavaippa on nätisti aseteltu hoitopöydän viereen. On öitä, jolloin äiti rukoilee, että maitopullo osaisi kävellä itse keittiöstä makuuhuoneeseen. Niin, aina ei arki ole ruusuilla tanssimista, se on joskus tanssimista olohuoneessa aamuneljältä yöpaita päällä.

Joskus on paha, tosi paha päivä. Sellainen, josta herra Murphykin olisi kateellinen. Se alkaa jo siten, että lentää perselleen eteisessä, kun liukastuu leikkiautoon unenpöpperössä. Aamukahviin lorauttaa vahingossa tuttelia, koska purkki on samannäköinen, kuin Valion kahvimaito. Molemmat lapset ovat flunssassa, toinen jättää räkäluutuja joka paikkaan, joita koittaa bakteerikammoissaan väistellä. Hampaita tulee, niin on tullut jo viisi kuukautta, mutta erityisesti tänään ja erityisen tunteella. Vasen käsi on turtana kantelusta, kaikki kotityöt pitää tehdä oikealla kädellä. Tietäähän sen, miten siinä käy, puurot lentävät lattialle ja koko keittiö on sotkussa. Kun laitat vauvan päiväunille ja tunnin hyssyttelyn, 25 eri tuutilaulun, heijailun, silittelyn, taputtelun ja kärrynpyörien jälkeen saat hänet lopulta uneen, on veli sillä aikaa virittänyt musahuoneessa Voxin styrkkarin volat kaakkoon ja tiluttaa Eruptionin soolot ilmoille täysillä. Vauvan lisäksi herää ajatus, josko Voxi viihtyisi paremmin kaatopaikalla.

Tilanne rauhoittuu hieman keskipäivällä ja ajattelet, että nyt pakenen suihkuun ja elän viisi minuuttia itselleni. Mutta kesken suihkun vauva kolauttaa ohimonsa leikkiautoon ja alkaa kirkua. Juokset suihkusta kesken pesun ja kaappaat kiljuvan vauvan kainaloon. Samassa hetkessä toinen lapsi leikkaa käteensä haavan, josta valuu verta ja sillä siunaamalla puhelin ja ovikello soivat yhtä aikaa. Jos menet ovelle ensin, siellä on joko Elegan keittiökalustemyyjä tai naapurin setä, joka tuo pilalle mennyttä voileipäkakkua. Sillä aikaa toinen lapsi vuotaa kuiviin ja huomaat vasta oven avattua, ettei sinulla ole vaatteita päällä. Jos taas vastaat puhelimeen ensin, siellä soittaa lehtimyyjä tai pahimmassa tapauksessa hammaslääkäri, joudut kirjaamaan aikoja ylös ja toinen lapsi avaa oven ja kutsuu keittiökalustemyyjän sisään keskelle sekasortoa. Onneksi äidillä on seitsemän kättä ja kuusi päätä ja tämäkin tilanne saadaan ratkottua siten, että kalustemyyjä lähtee vähemmän järkyttyneenä, poika saa laastarin sormeensa ja vauva tuttipullon suuhun. Äidin suihku jäi kesken, mutta odotahan vaan, kun te kersat kasvatte isoksi, sitten äiti lotraa suihkussa koko eläkeikänsä.

Hetkessä eläminen on nyt kovasti pop ja lapset ovat siinä maailmanmestareita. Kaikki hehkuttavat sitä miten pitäisi osata nauttia nykyhetkestä ja aivan totta, mutta ei se aina pelkkää nautintoa voi olla. Silloin, kun ottaa pannuun, niin silloin karjutaan, ja kovaa. Hetkessä elämistähän sekin on. Tulevista oppii olemaan täysin murehtimatta todennäköisesti sitten, kun on niin vanha, ettei tulevaisuutta enää ole. Mutta eletään me täysillä myös nämä pahat päivät, ja ollaan välillä tosi äkäisiä ja harmissaan. Ollaan aitoja, omia itsejämme. Onneksi ne suloiset ja leppoisat päivät, ne on leijonan osa.

Mansikkakiisseliä ja jalkahierontaa

Aamiaispöydästä kuuluu huuto: "Äitiii, missä niitä kotkanmunia on?" Perheensisäinen salakieli voi yllättää turistin. Kotkanmunat ovat munanmuotoisia vitamiinipillereitä, joissa on pieniä täpliä, ne näyttävät pieniltä munilta. Kun veljen huoneen ovi maalattiin liitutaulumaalilla, hänelle ostettiin iso kasa värillisiä liituja ja pyydettiin piirtämään ovi täyteen kauniita kuvia. Kun taiteilijan luomusta mentiin katsomaan, ovessa luki valkoisella liidulla tikkukirjaimin "Aamiainen tänne kiitos". Kun äiti sitten uteli, että mitähän arvon herra mahtaa haluta aamiaiseksi, vastaus kuului peitonmutkasta "Mansikkakiisseliä ja jalkahierontaa!". No, ihan näin hyvä palvelu ei meilläkään sentään ole, vaikka poika onkin tainnut tajuta, että ahne saa aina enemmän. Veli on kesän aikana opetellut tekemään itse jopa koko perheelle ruokaa. Näin hän ehkä oppii arvostamaan jokapäiväistä ateriaa, eikä kuvittele makaronilaatikon itsestään kävelevän ruokapöytään. Yhteinen ruokailuhetki kerran päivässä on tärkeä tapahtuma, äiti on ylpeä siitä, että se on tärkeä muillekin.

Lempilelusi on Ritu-tädin Pariisista tuoma kirahvi. Joku voisi luulla, että tykkäät siitä siksi, että se on tarpeeksi nihkeäpintainen hampaiden hankaamiseen, mutta tietenkin sinä olet vain niin chic bébé  ja luonnoltasi laatutietoinen, ettei sinulle kelpaa mikä tahansa juntti kirahvi. Olet selvästikin lihansyöjä, koska kaikki eläinkunnan edustajat löytävät ensimmäiseksi tiensä suuhun. Oletkin maistellut jo kirahvia, ankkaa, hiirtä, mehiläistä, karhua ja lehmää. Myös meidän pesukone puhuu ranskaa ja se, joka ei sitä ymmärrä, sillä jää pyykit pesemättä. Pyykkipäivään tuo glamouria mm. se, kun pesuohjelmavaihtoehtoina ovat synthétique ja délicat. Ja pyykkipäivähän on siis joka päivä, voi tätä vauva-arjen glamouria! Toivottavasti kone kestää kauemmin ehjänä, kuin äidin vanha Peugeot. Ilman sitä olisimme äkkiä alasti.

Tuli kaunis torstaipäivä ja neuvolan 5-kuukautistarkastus. Et vierastanut enää Kati-tätiä, päin vastoin, kun Kati otti sinut syliinsä puristit ensitöiksesi ronskisti tätin tissistä. Äiti ja isi tirskahtelivat ja koittivat pysyä vakavina huonolla menestyksellä. Täti kehuskeli sinun kasvaneen taas hyvin, painoa oli jo rapiat 8 kiloa. Ei ihme, että mammalla alkaa käsimuskeli näkyä. Mukavaa olisi tietysti se, että toisessakin kädessä olisi samanlainen muskeli. Kerran vetelit kaksi isoa banaania putkeen iltapalaksi ja vielä maitoa päälle. Nyt saamme aloittaa lihat, puurot ja ostimme sinulle maissinaksuja sormiruoaksi. Naksu meni ensin korvaan, sitten hinkkasit sillä poskea ja paukutit lelua. Kun naksu löysi lopulta suuhun, ihmettelit minne se hävisi, kun se suli sinne. Taitaa mennä vielä tovi ennen, kuin kauhot äiteen chorizolihapataa naamaan. Olet melkoinen pakkaus, koko ajan äänessä, liikkeessä ja jos et ylety johonkin leluun tai sinulta viedään se pois, kenellekään ei jää epäselväksi, että on tapahtunut suuri vääryys. Osaat ryömiä muutaman sentin ja kylvyssä jo istut. Sait neuvolassa taas läjän rokotteita. Urheasti otit ne vastaan ja vaikka teki kipiää, niin ei haittaa, vieläpä pöristitkin kuuluvasti välissä. Vielä kun saataisiin jostain rokote isin autokuumeeseen. Etsimme kuumeisesti farmariautoa, mutta äiti haluaisi melkein uuden, hyvinvarustetun, oikean värisen, kokoisen ja näköisen ja tietenkin ilmaisen. Tosi outoa, ettei löydy.

Veli osti kotiin muurahaisfarmin. Kyllä, meillä on lemmikkinä muurahaisia. Poikien lelut saa äidin joka vuosi huokailemaan yhä syvempään. Vielä pari vuotta sitten hän esitteli innoissaan Hajuhemmoja, pieniä kumisia leluja, joita oli komea kokoelma. Mitä pahemmalle hemmo haisi, sen suurempi keräilyarvo. Tissi-Roosa, Yrjö-Reetta ja Oksennus-Oliver nököttivät siistissä rivissä yöpöydällä. "Hyvää yötä Tissi-Roosa", kuului peiton alta. Alkuällötyksen jälkeen muurahaisten puuhista on tullut koko perheen suurta viihdettä, farmi on siirretty makuuhuoneesta olohuoneeseen. Murkut ovat lasisessa läpinäkyvässä purkissa, jossa on makeaa geeliä. Ne syövät sitä ja tekevät geeliin käytäviä, kuljettavat geelinmurusia "yläkertaan". Lapset saavat usein jopa meidät aikuiset huomaamaan ympärillämme suuria ihmeitä. Ulkoa tuodusta meriveden hiomasta kivestä ei panttilainaamossa saa mitään, mutta ei sitä myytäisikään, se on mittaamattoman arvokas aarre.

Leo i Lofoten, matkakertomus

                           Tervetuloa Lellonan matkassa Norjaan Lofooteille!

Dagen 1 Oulu- Haparanda-Kiruna-Bjorkliden n. 600 km. Keskinopeus 80 km/h


Matkailuauto saapui kotipihaan klo 12 maanantaina. Se pakattiin sutjakkaasti, ruokaa oli ostettu 300 eurolla Prismasta, Norjan hintataso oli tiedossa, luvassa oli paljon pussipastaa. Mukaan ostettiin myös pieni "Äijät"-matkagrilli, Suomi-grillit oli harmillisesti loppu. Ruotsi on tylsän litteä maa, ainoastaan paikan nimet ovat hilpeitä, mm. Sammakko tuli vastaan. Kalixia taas ei voi ymmärtää, miksei ruotsalaiset keksi omia paikan nimiä, ja sitten vielä joku Ylikainuu pah. Ruotsista oli päästävä äkkiä pois, siksi pysähdyimme vain tankille ja vessaan. Yltiöoptimisti luulee aina kerkiävänsä 1000km päivässä ja illaksi vielä lukemaan jotain kirjaa ennen nukkumaan menoa. Vielä mitä, puoli yhden tienoilla petiin rättiväsyneenä, hampaat jäi pesemättä.

Äiti osti Torniosta Me Naiset-lehden, jossa Meiju Suvas kertoi kokeilleensa perheineen karavaanielämää ja todenneen, ettei se sovi heille. "Pyh, nirppanokkia", ajatteli mamma silloin. Vaan eipä tiennyt tyttö. Karavaanielämä vaatii totuttelua ja toimii näemmä hyvänä testinä sille, miten perhe pystyy yhdessä toimimaan ja kommunikoimaan sopuisasti. Kun yksi seisoo käytävällä, siitä ei muut etene, paikasta toiseen siirtyminen vaatii muiltakin takapuolen noston. Jos yhdellä menee hermot sitä ei pääse pakoon vaan kaikilla muillakin on pian mieli maassa. Mamma tuli siihen tulokseen, että karavaanielämä ei ole heikkohermoisten laji vaan täytyy olla selvä työnjako ja ottaa toiset huomioon. Kuitenkin jollain tavalla viikko ahtaissa oloissa myös yhdistää perhettä ja helpompaa matkailukeinoa vauvan kanssa saa hakea. Myös sormien nahkaa se vahvistaa, sillä kaasuliesi kuumentaa kattiloiden kahvat tulikuumiksi.


Dagen 2 Riksgränsen-Narvik-Lodingen- Laukvika, Austvågoya Lofoten




Narvikin silta

Ekana yönä nukuttiin kuutisen tuntia katkonaisesti, koko ajan piti tarkistaa, ettei sinulla ole kylmä ja mamma vetikin keskellä yötä kypärälakin päähän, joka oli mennyt kesän aikana pieneksi ja luiskahti koko ajan silmille. Veli kävi milloin vessassa, milloin nenäliinapakettia kysymässä. Yöllä satoi vettä, mutta aamulla ihana auringonpaiste herätti lopulta kahvinkeittoon. Ajoimme Riksgränsenin halki Norjan rajalle ja heti ylityspaikan jälkeen maisemat muuttuivat upeiksi ja autosta piti vähän väliä hyppiä räpsimään maisemakuvia ja taivastelemaan suureen ääneen näkymiä. Pian häämötti Narvikin upea silta ja sitä pitkin köröttelimme Narvikin keskustaan. Siellä mussutettiin mamman tekemät herkkuvoileipäset ja pian kutsui maisemakävely keskustassa. Kauppakeskuksesta mukaan tarttui suklaata, pikkelsiä, salaatikastiketta, kelmua ja lasku oli euroissa noin pari kymppiä. Ei nyt vielä ihan vararikossa olla.

Norjalaisista kaupungeistä löytyy vielä söpöjä punaisia puhelinkoppeja

Narvikista ajelimme meren rantaa pitkin kohti Lofootteja. Lävistimme maantiekiitäjällämme useita kauniita pikkukyliä, joita lumihuippuiset vuoret vartioivat. Narvikin siltä kalpeni Evenskjerin sillalle silmissä. Se voisi olla vaikka sen pikkuserkku.. tai pikkuserkun serkku. Sillalla saimme kaikki waufiilikset, kun ohjastimme Fiattimme saarelta toiselle ilmojen halki yli vihreänä kimmeltävän veden. Mamma lähti reissuun ajatuksella "Karavaani on kaikkien kaveri", mutta huomasi pian, ettei olekaan. Monella taukopaikalla ihmiset olivat nakelleet roskiaan siivottomasti ympäriinsä. Miten jotkut voivat olla tuollaisia sikoja ja vielä tällaisessa ympäristössä, jossa luonto panee pienen ihmisen polvilleen? Lodingenissa pysähdyimme hiekkarannalle ruoan tekoon. Päivän menu oli kananuggetit, paistetut nakit ja mozzarellapastaa. Porukka söi niin, kuin ei olisi ruokaa ikinä nähnytkään. Mamma keräili rannalta kotinsa jättäneitä kotiloita. Tai siis heidän jätettyjä kotejaan. Autollinen ranskalaisia turisteja kipusi rannalle. Äiti tervehti porukkaa ranskaksi ja kehuskeli näkymää. Vanhempi mies taivasteli, osaako täällä joku ranskaa, incroyable!

Reitti Lofooteille oli mykistävä, tie pujotteli vuorien taitse ja tunneleita oli matkalla useita, pisin lähes 7 km. Yksi tunneli sukelsi syvälle meren alle. Sinä olit huuli pyöreänä tunneleista, ulos tultaessa katseesi kysyi "Kuka sammutti valot?". Hieman ennen Lofootteja pysähdyimme levähdysalueelle ihailemaan maisemaa. "Äiti täällä on meduusa!", huusi veli rannasta. "No ei ole, se on joku levä." Isi arveli jonkun vain oksentaneen vastarannalla. Mutta oli se, ja parin metrin päässä ui toinen. Viimeksi näimme meduusan Atlantin valtamerellä Azoreilla. Hassua että niitä on myös täällä. Leiriydyimme leirintäalueelle ja paistoimme makkarat Äijät-grillissä. Leirintäalue oli täynnä ranskalaisia ja saksalaisia. Veli oli innoissaan sähkövirrasta ja viritti kitaran ja pedaalin paikoilleen, kohta autokodissamme raikasi rokki. Viimeinen lamppu sammui karavaanissa kello kymmenen.

Päikkärit leirintäalueen rannassa Lofooteilla

Autonikkunasta nähtyä

Dagen 3 Svolvaer-Borge, Vestvågoya Lofoten

Sinä päätit, että tänään herätään klo 7. Aamu alkoi suihkukierroksella leirintäalueen suihkutiloissa. Kymmenellä kruunulla sai neljä minuuttia laatuaikaa itsensä puhdistamiseen. Mamma kävi ensin yksin ja vei sitten sinut suihkuun. Se ei mennyt ihan putkeen, ensin puklasit äidin pyyhkeen ja oman pyyhkeen ja suihkun jälkeen vielä pissata lorottelit äidin päälle. Äidin piti suihkutella itsensä uudestaan ja vaihtaa vaatteet. Simahdit autoon rankan kylpyreissun jälkeen ja me nautimme aamupuurot kaikessa rauhassa katsellen ikkunasta lumihuippuisia vuoria. Tämä päivä oli pilvisempi, ei kuitenkaan satanut. Aamupäivällä nostimme kytkintä kohti Lofoottien epävirallista pääkaupunkia Svolvaeria.

Svolvaerin satama

"Poikani, ajatteleppa että näitä vuoria ei ole joskus ollut, vaan ne on nousseet tuolta tyhjyydestä jääkaudella." "Niin, eli juuri niin, kuin Leon hampaat", tuumasi veli. Näinhän se on. Voi olisipa sekin jääkausi pian ohi.
Svolvaer on Lofoottien pääkaupunki ja siellä pysähdyimme kävelylle. Ostarilta laitoimme mummoille kortit ja löysimme hurmaavan satamatorin, jossa syötiin softikset. Sinä hörppäsi vellit ja herätit sympaattisia hymyjä paikallisten huulilla. Siirryimme seuraavalle, Vestvågoyan saarelle, jossa leiriydyimme yllätys yllätys, vuoren juurelle. Lounaaksi paisteltiin nauruttomia nakkeja ja pussipastaa. Kivennäisvesipulloon pakatusta viinistä sai lounaaseen ripauksen glamouria. Lounaan jälkeen tehtiin vähän hampaita porukalla ja sitten lähdettiin haikille vuoristoon.

Haikki Borgessa

Kiipesimme vuorelle, josta avautui upea panoraama laaksoihin, järville ja merelle. Sinä otit isin rintarepussa kahdet päikkärit matkalla ja komensit lisää vauhtia jos isi pysähtyi liian pitkäksi aikaa maisemabongaukseen. Huipulla veli esitti oman teoriansa vuorten synnystä; hänen mielestään ensin kaikkialla oli vuoria ja oltiin tosi korkealla, mutta sitten maa vajui joistain kohtaa alas, jolloin tuli laaksoja. Mammaa hirvitti alastulo ja hieman pelottikin. "Varokaa, liian hitaasti ei voi mennä!", komensi äiti. "Joo, mennään sitten yksi askel vuodessa", kuului veljen tylsistynyt kommentti alempaa. Mammaa nauratti niin, että meinasi lentää nurin.

Karavaanissa valmistettuja lättyjä

Vuorella kasvoi norjalaisia lakkoja, hieman raakileita vielä, muutama kypsä joukossa. Haikki virkisti kaikkia ja palasimme iloisina leirintäalueelle suihkuun ja lätynpaistoon. Voi miten ne maistuivatkaan hyviltä vuonojen juurella. Illalla, kun ummisti silmät näkyi vieläkin lumihuippuisia vuoria. Niihin kuviin oli leppoisa nukahtaa.



Norjalainen vuorilakka

Dagen fyra
Mamma heräsi kahdeksalta hyvin levänneenä lämmityslaitteen hurinaan. Ehkä karavaanielämään voi sittenkin tottua. Pian myös nallepeiton alta loisti hampaaton hymy. Aamupalaksi syötiin paistettuja munia à la äitee, eli keltuainen jätettiin löysäksi ja vähän pippuria päälle. Sinä nautiskelit purkillisen hedelmäsosetta. Veli katsoi Simpsoneita läppäriltä ja pian laitettiin pirssi lähtökuntoon. Nyt suunnattiin Borgen laaksoon, Viikinkimuseoon, jossa oli meneillään myös viikinkifestivaalit. Siellä vietettiin päivä, veli oli aivan tohkeissaan.

Tutustuttiin viikinkien historiaan, nähtiin lampaita, lehmiä, villisikoja, hevosia ja poneja, käveltiin alas laaksoon, jossa oli pillipiirareita, viikinkitaisteluja, laivoja, jousiammuntaa, kirveenheittoa ja keskiaikaiset markkinat. Jokaisen pikkupojan unelmapaikka siis, myös vähän isompien poikien, kuten isin. Sinä nukuit vaunuissa parit päikkärit. Puukkokojun luona äiti huusi veljelle "Ei saa koskea!", kun veli koitti repiä puukkoja tupesta. "Kylläpäs saa koskea", kuului suomeksi vastaväite parrakkaan huppumiehen suusta. Puukkokojun pitäjät olivat torniolaisia, heillä oli nelikuinen vauvakollega mukana kodassa, joka kaivettiin makuupussin sisältä esiin. Veli hullaantui varsijousista ja vietimmekin tovin niillä kojuilla. Isikin oli elementissään ja osti suuharpun ja savipillin, jonka ärsyttävää vihellystä saimme kuunnella loppupäivän hänen tulkitessaan muunmuassa kokkikolmosen melodiaa.

Jousiammuntapaikka oli veljen ja isin suokkari

Viikinkilaivareissu piti jättää väliin kovan tuulen vuoksi, mutta kahvit ja vohvelit mansikkahillolla maistuivat markkinakahvilassa. Iltapäivällä matka jatkui taas päämääränään Lofoottien eteläkärjen viimeinen kylä, ytimekäs Å, jossa tie päättyy ja meritaival alkaa. Matka Borgista Åhon oli noin 70km pitkä, mutta kesti ainakin kaksi tuntia, tie oli kapea ja mutkainen, keskinopeus 40 km/h. Maisemat saivat jopa äidin hiljaiseksi, niin upeita ne olivat. Aurinko paistoi laaksoihin valtavien vuorten välistä, rantaviiva oli yhtä pitkää hiekkarantaa. Pieniä kalastajakyliä ja satamia tuli harvakseltaan vastaan, teiden varsilla loikoili lampaita.

Lofooteilla asuu 24 000 ihmistä, mielessä kävi monta kertaa, että pian voisi asua 24 004. Sinä ja veli nukuitte vieretysten koko matkan, voi mistä jäittekään paitsi. Uni tuli teille kuitenkin tarpeeseen, edessä oli nimittäin toinen haikki vuoristoon. Leirintäalue Å:ssa oli täynnä, mutta saimme viimeisen mökin Brygga-nimisestä hotellista.

Mökki oli punainen kalastajatorppa nimeltään Wilhelm, rakennettuna isojen parrujen päälle, eli se leijui käytännössä ilmassa meren rannassa. Vuoroveden tullessa siinä on varmasti ideaa, nyt se näytti hassulta. Kaikilla oli sudennälkä ja mamma loihtikin parsapastaa ja lihapullakastiketta. Oli luksusta keitellä sähköliedellä, joka oli vaakatasossa, eikä vinossa. Kattila tyhjennettiin viimeistä murusta myöten, sinä viimeistelit maissivellit pullosta. Sitten puimme sinut lämpimiin vaatteisiin ja näytit ihan jääkarhunpennulta.

Kalastajamökin gourmettia

Reppu selkään ja Lellona reppuun ja marssi korkeuksiin alkoi. Maasto oli kovin soista ja mammalla kastui heti kengät sammalissa. Sen unohti kuitenkin äkkiä, kun katsoi ympärilleen. Å näkyi korkealta kokonaan ja myös kaukana merellä horisontissa siinsivät Vaeroyn saaren vuoret. Suihkun ja iltapalan jälkeen unta ei tarvinnut paljoa houkutella. Mieleen hiipi jo pieni suru huomisesta, jolloin jättäisimme tämän pohjoisen paratiisin. E10 tie Lofooteille on avattu vuonna 2007. Nytkin tunneleita räjäyteltiin teiden tieltä. Mökissä oli vieraskirja, jossa ensimmäiset kirjoitukset olivat vuodelta 2006. Italialaiset ja ranskalaiset kinastelivat siellä keskenään, kumpi on jalkapallon maailmanmestari sinä vuonna. Ajatella, eivätkö he voi puhua mistään muusta, edes täällä maailman toisella laidalla. Äiti kirjoitteli vieraskirjaan hienoja korulauseita monella kielellä, sitten veli piirsi siihen ison Homer Simpsonin, jolla oli kirves kädessä.



Dagen 5

Sinä nukuit luxusunet kymmenestä seitsemään. Mutta tietenkin veli valvotti silloin, kun kerrankin olisi saanut nukkua. Mökissä sai kuitenkin levättyä riittävästi ja jätimme punaisen kalastajatuvan kymmenen tienoilla. Meillä ei ollut hajuakaan lautta-aikatauluista, mutta moukan tuurilla saavuimme satamaan juuri, kun laiva oli lähdössä, seuraava lähtisi vasta viiden tunnin päästä. Lauttamatka maksoi 870 kruunua eli noin 125e ja kesti nelisen tuntia. Kiipesimme yläkannelle, jossa oli kahvila. Söimme aamiaiasen siinä, kunnes huomasimme, ettei se ehkä ollutkaan hyvä idea. Merenkäynti oli kovaa ja laiva keinui hurjasti koko matkan.

Hei hei Å!

Vessa oli koko ajan varattu, kun ihmiset juoksivat oksentamaan ja osa poti pahaa oloa ulkokannella. Veli makasi naama vihreänä penkillä. Sinua harmitti enemmän tulevat hampaat, otit turvakaukalossa parit päikkärit matkan aikana. Laiva vei meidät Å:sta Bodo:n kuitenkin paljon nopeammin, kuin matka olisi käynyt teitse. Bodo oli suunnilleen Oulun kokoinen, sympaattinen satamakaupunki. Kävimme ruokakaupassa ja mamma huomasi siellä monta asiaa, mitä toivoisi Suomeenkin pian rantautuvan. Kahvia pystyi ostamaan papuina erilaisia ja jauhamaan ne valmiiksi koneessa paikan päällä, taatusti tuoretta! Toinen kiva juttu oli tuoreen leivän vieressä oleva kone, joka paloitteli leivän valmiiksi siivuiksi kotipakettiin. Norjalainen mentaliteetti näyttäisi olevan paljon ulospäinsuuntautuneempi, kuin Suomessa. Kassalla kävi iloinen naurunremakka ja puheensorina. Paljoa ei puheesta ymmärtänyt, mutta hauskalta se kuulosti silti. Bodosta pörhelsimme Fauskeen, jossa tehtiin gourmet-päivällinen, makkaraitalianpataa. Satoi vettä, mutta sateen ropina toi ainoastaan tunnelmaa ruokapöytään. Veli osti matkamuistoksi sapelin markkinoilta, johon hänen nimensäkin kaiverrettiin. Illalla päätimme leiriytyä Nordnessiin Kro-nimiselle, todella hurmaavalle leirintäalueelle.

Se olikin ihan täynnä porukkaa, mutta vielä mahduttiin mukaan. Teimme kävelyretken viereisen joen rantaan, jossa isi ensin uhosi uivansa, mutta kokeiltuaan vettä ei joutui taipumaan. Kun mamma sitten meni möläyttämään, ettei isi, eikä edes Rädyn Seppo saisi nakattua kiveä vastarannalle, menikin siinä tovi kiviä nakellessa. Yksi melkein meni sinne asti, on se isi kyllä melkoinen sinko! Iltapalat ja Simpsonit, eikä muuta tarvittu unilääkkeeksi. Huomenna jättäisimme Norjan ja osan sydäntämme rajan tälle puolen.

Dagen 6 Storjord- Arvidsjaur- Älvsbyn- Luleå

Heräsimme hyvin levänneenä kahdeksalta. Mamma näki unta, että oli kuuluisa klarinetisti ja soitti maailman suurimmilla lavoilla. Loistokas fiilis karisi äkkiä, sillä sinulla oli pöksyissä kakkayllätys ja aamu alkoi pepunpesupuuhilla. Päätimme syödä aamiaisen leirintäalueen ravintolassa. Veli söi vaatimattomasti hampurilaisaterian ja jälkiruuaksi vohvelia. Taustalla soi Frank Sinatra ja veli oli hurmiossa paikan tunnelmasta, myös lievässä sokerihumalassa. Äiti tuhlasi viimeiset kruunut postikortteihin ja suklaaseen. Kymmeneltä nostimme kytkintä ja Ruotsin rajalla olikin vastassa komea serpentiinitie. Fiatin moottori kävi melko kuumana ja mieleen hiipi ajatus, että tänne erämaahan ei naurattaisi jäädä rikkinäisen auton kanssa. Teimme isin kanssa päätöksen tulla joskus kahdestaan vaeltamaan vuononorjaan. Vuorenrinteet näyttivät kutsuvilta, valinnan vaikeus iskisi äkkiä mille niistä kavuta. Pian maisemat lattenivat Ruotsin rannikon lähetessä ja leiriydyimme viimeiseksi yöksi Luulajaan.
"Ai mikä tää paikka oli, Luuläjäkö?", kyseli veli keskustassa. Se olisi kyllä tosiaan sopinut naulan kantaan. Kello oli puoli kuusi lauantai-iltana, eikä ketään ollut missään. Kaikki kaupat olivat kiinni, eikä yhtään kioskia löytynyt, mistä olisi ostettu iskälle mynthonia. Onneksi Gunnarsfjärdenin rannasta löytyi kuitenkin kiva leirintäalue, jonne pistää Fiatti parkkiin. Tarkemmin tutkittua huomasimme, että se olikin vanha tyttökoulu. Päärakennuksen seinä oli vuorattu vanhoilla luokkakuvilla. Huoltorakennus oli sokkeloinen labyrintti ja melko aavemainenkin, ihan kuin jostain kauhuelokuvasta. Viimeisessä huoneessa oli tv, jossa joku täti katseli Olympialaisia. Olimme aivan pihalla niistä kisoista, ilmeisesti Ruotsi oli voittanut jostain lajista kultaa, koska lööpit hehkuttivat. Lämmintä oli 24 ja hiki valui, Norjassa lämpötilat vaihtelivat 10- 18 välillä. Sinä otit rattaissa ettonet ja pojat katsoivat keikkavideota läppäriltä. Isi oli saanut flunssan, mutta onneksi lääkkeitä oli mukana. Tänä yönä ei tarvittu lämmitystä.

Dagen 7
Menimme aamiaiselle päärakennuksen tyttökouluun. Tai olisi menty, jos joku olisi sanonut, että se pitää tilata etukäteen. Ei kai tässä ajatuksenlukijoita olla. Saimme kuitenkin sämpylöitä, jotka olivat kuivia ja kahvia, jota oli liian vähän. Olisi ollut parempi tehdä aamupala itse. Luulajasta oli matkaa Haparandaan 125km. Suoritimme viimehetken shoppailut siellä. Kotiin oli ihana palata, mutta Norjaan palaamme myös vielä uudestaan.

Lellonan tärpit asuntoautomatkalle:
- Ota perheelle mukaan extrapaljon Saarioisten lihapullia, jotta rauha säilyisi ja kaikilla olisi hyvä mieli.
- Jos maisemat ei kiinnosta, tutki vaatteiden pesulappuja, revi, maistele, raivostu.
- Tee kakka heti sen jälkeen, kun vaippa on juuri vaihdettu, pääset uudestaan pesutupaan.
- Jos isi laittaa cd:n soimaan kilju kovaa, koska se on kivempi ääni. Jos isi laittaa isommalle, kilju vielä kovempaa.
- Pulauttele porkkanavelliä ainoastaan valkeille vaatteille, värillisissä se ei näy.
- Kilju museossa isosti, kun alkaa esittelyvideo, pääset toiseen huoneeseen, jossa on jännempää.
-Ole ihana ja kiltti vauveli suurimman osan matkaa ja nuku melkein aina, kun auto on liikenteessä. Tee perheen matkasta vieläkin hienompi läsnäolollasi <3

Kiitoksia seurasta, nähdään taas pian!