Leo i Lofoten, matkakertomus

                           Tervetuloa Lellonan matkassa Norjaan Lofooteille!

Dagen 1 Oulu- Haparanda-Kiruna-Bjorkliden n. 600 km. Keskinopeus 80 km/h


Matkailuauto saapui kotipihaan klo 12 maanantaina. Se pakattiin sutjakkaasti, ruokaa oli ostettu 300 eurolla Prismasta, Norjan hintataso oli tiedossa, luvassa oli paljon pussipastaa. Mukaan ostettiin myös pieni "Äijät"-matkagrilli, Suomi-grillit oli harmillisesti loppu. Ruotsi on tylsän litteä maa, ainoastaan paikan nimet ovat hilpeitä, mm. Sammakko tuli vastaan. Kalixia taas ei voi ymmärtää, miksei ruotsalaiset keksi omia paikan nimiä, ja sitten vielä joku Ylikainuu pah. Ruotsista oli päästävä äkkiä pois, siksi pysähdyimme vain tankille ja vessaan. Yltiöoptimisti luulee aina kerkiävänsä 1000km päivässä ja illaksi vielä lukemaan jotain kirjaa ennen nukkumaan menoa. Vielä mitä, puoli yhden tienoilla petiin rättiväsyneenä, hampaat jäi pesemättä.

Äiti osti Torniosta Me Naiset-lehden, jossa Meiju Suvas kertoi kokeilleensa perheineen karavaanielämää ja todenneen, ettei se sovi heille. "Pyh, nirppanokkia", ajatteli mamma silloin. Vaan eipä tiennyt tyttö. Karavaanielämä vaatii totuttelua ja toimii näemmä hyvänä testinä sille, miten perhe pystyy yhdessä toimimaan ja kommunikoimaan sopuisasti. Kun yksi seisoo käytävällä, siitä ei muut etene, paikasta toiseen siirtyminen vaatii muiltakin takapuolen noston. Jos yhdellä menee hermot sitä ei pääse pakoon vaan kaikilla muillakin on pian mieli maassa. Mamma tuli siihen tulokseen, että karavaanielämä ei ole heikkohermoisten laji vaan täytyy olla selvä työnjako ja ottaa toiset huomioon. Kuitenkin jollain tavalla viikko ahtaissa oloissa myös yhdistää perhettä ja helpompaa matkailukeinoa vauvan kanssa saa hakea. Myös sormien nahkaa se vahvistaa, sillä kaasuliesi kuumentaa kattiloiden kahvat tulikuumiksi.


Dagen 2 Riksgränsen-Narvik-Lodingen- Laukvika, Austvågoya Lofoten




Narvikin silta

Ekana yönä nukuttiin kuutisen tuntia katkonaisesti, koko ajan piti tarkistaa, ettei sinulla ole kylmä ja mamma vetikin keskellä yötä kypärälakin päähän, joka oli mennyt kesän aikana pieneksi ja luiskahti koko ajan silmille. Veli kävi milloin vessassa, milloin nenäliinapakettia kysymässä. Yöllä satoi vettä, mutta aamulla ihana auringonpaiste herätti lopulta kahvinkeittoon. Ajoimme Riksgränsenin halki Norjan rajalle ja heti ylityspaikan jälkeen maisemat muuttuivat upeiksi ja autosta piti vähän väliä hyppiä räpsimään maisemakuvia ja taivastelemaan suureen ääneen näkymiä. Pian häämötti Narvikin upea silta ja sitä pitkin köröttelimme Narvikin keskustaan. Siellä mussutettiin mamman tekemät herkkuvoileipäset ja pian kutsui maisemakävely keskustassa. Kauppakeskuksesta mukaan tarttui suklaata, pikkelsiä, salaatikastiketta, kelmua ja lasku oli euroissa noin pari kymppiä. Ei nyt vielä ihan vararikossa olla.

Norjalaisista kaupungeistä löytyy vielä söpöjä punaisia puhelinkoppeja

Narvikista ajelimme meren rantaa pitkin kohti Lofootteja. Lävistimme maantiekiitäjällämme useita kauniita pikkukyliä, joita lumihuippuiset vuoret vartioivat. Narvikin siltä kalpeni Evenskjerin sillalle silmissä. Se voisi olla vaikka sen pikkuserkku.. tai pikkuserkun serkku. Sillalla saimme kaikki waufiilikset, kun ohjastimme Fiattimme saarelta toiselle ilmojen halki yli vihreänä kimmeltävän veden. Mamma lähti reissuun ajatuksella "Karavaani on kaikkien kaveri", mutta huomasi pian, ettei olekaan. Monella taukopaikalla ihmiset olivat nakelleet roskiaan siivottomasti ympäriinsä. Miten jotkut voivat olla tuollaisia sikoja ja vielä tällaisessa ympäristössä, jossa luonto panee pienen ihmisen polvilleen? Lodingenissa pysähdyimme hiekkarannalle ruoan tekoon. Päivän menu oli kananuggetit, paistetut nakit ja mozzarellapastaa. Porukka söi niin, kuin ei olisi ruokaa ikinä nähnytkään. Mamma keräili rannalta kotinsa jättäneitä kotiloita. Tai siis heidän jätettyjä kotejaan. Autollinen ranskalaisia turisteja kipusi rannalle. Äiti tervehti porukkaa ranskaksi ja kehuskeli näkymää. Vanhempi mies taivasteli, osaako täällä joku ranskaa, incroyable!

Reitti Lofooteille oli mykistävä, tie pujotteli vuorien taitse ja tunneleita oli matkalla useita, pisin lähes 7 km. Yksi tunneli sukelsi syvälle meren alle. Sinä olit huuli pyöreänä tunneleista, ulos tultaessa katseesi kysyi "Kuka sammutti valot?". Hieman ennen Lofootteja pysähdyimme levähdysalueelle ihailemaan maisemaa. "Äiti täällä on meduusa!", huusi veli rannasta. "No ei ole, se on joku levä." Isi arveli jonkun vain oksentaneen vastarannalla. Mutta oli se, ja parin metrin päässä ui toinen. Viimeksi näimme meduusan Atlantin valtamerellä Azoreilla. Hassua että niitä on myös täällä. Leiriydyimme leirintäalueelle ja paistoimme makkarat Äijät-grillissä. Leirintäalue oli täynnä ranskalaisia ja saksalaisia. Veli oli innoissaan sähkövirrasta ja viritti kitaran ja pedaalin paikoilleen, kohta autokodissamme raikasi rokki. Viimeinen lamppu sammui karavaanissa kello kymmenen.

Päikkärit leirintäalueen rannassa Lofooteilla

Autonikkunasta nähtyä

Dagen 3 Svolvaer-Borge, Vestvågoya Lofoten

Sinä päätit, että tänään herätään klo 7. Aamu alkoi suihkukierroksella leirintäalueen suihkutiloissa. Kymmenellä kruunulla sai neljä minuuttia laatuaikaa itsensä puhdistamiseen. Mamma kävi ensin yksin ja vei sitten sinut suihkuun. Se ei mennyt ihan putkeen, ensin puklasit äidin pyyhkeen ja oman pyyhkeen ja suihkun jälkeen vielä pissata lorottelit äidin päälle. Äidin piti suihkutella itsensä uudestaan ja vaihtaa vaatteet. Simahdit autoon rankan kylpyreissun jälkeen ja me nautimme aamupuurot kaikessa rauhassa katsellen ikkunasta lumihuippuisia vuoria. Tämä päivä oli pilvisempi, ei kuitenkaan satanut. Aamupäivällä nostimme kytkintä kohti Lofoottien epävirallista pääkaupunkia Svolvaeria.

Svolvaerin satama

"Poikani, ajatteleppa että näitä vuoria ei ole joskus ollut, vaan ne on nousseet tuolta tyhjyydestä jääkaudella." "Niin, eli juuri niin, kuin Leon hampaat", tuumasi veli. Näinhän se on. Voi olisipa sekin jääkausi pian ohi.
Svolvaer on Lofoottien pääkaupunki ja siellä pysähdyimme kävelylle. Ostarilta laitoimme mummoille kortit ja löysimme hurmaavan satamatorin, jossa syötiin softikset. Sinä hörppäsi vellit ja herätit sympaattisia hymyjä paikallisten huulilla. Siirryimme seuraavalle, Vestvågoyan saarelle, jossa leiriydyimme yllätys yllätys, vuoren juurelle. Lounaaksi paisteltiin nauruttomia nakkeja ja pussipastaa. Kivennäisvesipulloon pakatusta viinistä sai lounaaseen ripauksen glamouria. Lounaan jälkeen tehtiin vähän hampaita porukalla ja sitten lähdettiin haikille vuoristoon.

Haikki Borgessa

Kiipesimme vuorelle, josta avautui upea panoraama laaksoihin, järville ja merelle. Sinä otit isin rintarepussa kahdet päikkärit matkalla ja komensit lisää vauhtia jos isi pysähtyi liian pitkäksi aikaa maisemabongaukseen. Huipulla veli esitti oman teoriansa vuorten synnystä; hänen mielestään ensin kaikkialla oli vuoria ja oltiin tosi korkealla, mutta sitten maa vajui joistain kohtaa alas, jolloin tuli laaksoja. Mammaa hirvitti alastulo ja hieman pelottikin. "Varokaa, liian hitaasti ei voi mennä!", komensi äiti. "Joo, mennään sitten yksi askel vuodessa", kuului veljen tylsistynyt kommentti alempaa. Mammaa nauratti niin, että meinasi lentää nurin.

Karavaanissa valmistettuja lättyjä

Vuorella kasvoi norjalaisia lakkoja, hieman raakileita vielä, muutama kypsä joukossa. Haikki virkisti kaikkia ja palasimme iloisina leirintäalueelle suihkuun ja lätynpaistoon. Voi miten ne maistuivatkaan hyviltä vuonojen juurella. Illalla, kun ummisti silmät näkyi vieläkin lumihuippuisia vuoria. Niihin kuviin oli leppoisa nukahtaa.



Norjalainen vuorilakka

Dagen fyra
Mamma heräsi kahdeksalta hyvin levänneenä lämmityslaitteen hurinaan. Ehkä karavaanielämään voi sittenkin tottua. Pian myös nallepeiton alta loisti hampaaton hymy. Aamupalaksi syötiin paistettuja munia à la äitee, eli keltuainen jätettiin löysäksi ja vähän pippuria päälle. Sinä nautiskelit purkillisen hedelmäsosetta. Veli katsoi Simpsoneita läppäriltä ja pian laitettiin pirssi lähtökuntoon. Nyt suunnattiin Borgen laaksoon, Viikinkimuseoon, jossa oli meneillään myös viikinkifestivaalit. Siellä vietettiin päivä, veli oli aivan tohkeissaan.

Tutustuttiin viikinkien historiaan, nähtiin lampaita, lehmiä, villisikoja, hevosia ja poneja, käveltiin alas laaksoon, jossa oli pillipiirareita, viikinkitaisteluja, laivoja, jousiammuntaa, kirveenheittoa ja keskiaikaiset markkinat. Jokaisen pikkupojan unelmapaikka siis, myös vähän isompien poikien, kuten isin. Sinä nukuit vaunuissa parit päikkärit. Puukkokojun luona äiti huusi veljelle "Ei saa koskea!", kun veli koitti repiä puukkoja tupesta. "Kylläpäs saa koskea", kuului suomeksi vastaväite parrakkaan huppumiehen suusta. Puukkokojun pitäjät olivat torniolaisia, heillä oli nelikuinen vauvakollega mukana kodassa, joka kaivettiin makuupussin sisältä esiin. Veli hullaantui varsijousista ja vietimmekin tovin niillä kojuilla. Isikin oli elementissään ja osti suuharpun ja savipillin, jonka ärsyttävää vihellystä saimme kuunnella loppupäivän hänen tulkitessaan muunmuassa kokkikolmosen melodiaa.

Jousiammuntapaikka oli veljen ja isin suokkari

Viikinkilaivareissu piti jättää väliin kovan tuulen vuoksi, mutta kahvit ja vohvelit mansikkahillolla maistuivat markkinakahvilassa. Iltapäivällä matka jatkui taas päämääränään Lofoottien eteläkärjen viimeinen kylä, ytimekäs Å, jossa tie päättyy ja meritaival alkaa. Matka Borgista Åhon oli noin 70km pitkä, mutta kesti ainakin kaksi tuntia, tie oli kapea ja mutkainen, keskinopeus 40 km/h. Maisemat saivat jopa äidin hiljaiseksi, niin upeita ne olivat. Aurinko paistoi laaksoihin valtavien vuorten välistä, rantaviiva oli yhtä pitkää hiekkarantaa. Pieniä kalastajakyliä ja satamia tuli harvakseltaan vastaan, teiden varsilla loikoili lampaita.

Lofooteilla asuu 24 000 ihmistä, mielessä kävi monta kertaa, että pian voisi asua 24 004. Sinä ja veli nukuitte vieretysten koko matkan, voi mistä jäittekään paitsi. Uni tuli teille kuitenkin tarpeeseen, edessä oli nimittäin toinen haikki vuoristoon. Leirintäalue Å:ssa oli täynnä, mutta saimme viimeisen mökin Brygga-nimisestä hotellista.

Mökki oli punainen kalastajatorppa nimeltään Wilhelm, rakennettuna isojen parrujen päälle, eli se leijui käytännössä ilmassa meren rannassa. Vuoroveden tullessa siinä on varmasti ideaa, nyt se näytti hassulta. Kaikilla oli sudennälkä ja mamma loihtikin parsapastaa ja lihapullakastiketta. Oli luksusta keitellä sähköliedellä, joka oli vaakatasossa, eikä vinossa. Kattila tyhjennettiin viimeistä murusta myöten, sinä viimeistelit maissivellit pullosta. Sitten puimme sinut lämpimiin vaatteisiin ja näytit ihan jääkarhunpennulta.

Kalastajamökin gourmettia

Reppu selkään ja Lellona reppuun ja marssi korkeuksiin alkoi. Maasto oli kovin soista ja mammalla kastui heti kengät sammalissa. Sen unohti kuitenkin äkkiä, kun katsoi ympärilleen. Å näkyi korkealta kokonaan ja myös kaukana merellä horisontissa siinsivät Vaeroyn saaren vuoret. Suihkun ja iltapalan jälkeen unta ei tarvinnut paljoa houkutella. Mieleen hiipi jo pieni suru huomisesta, jolloin jättäisimme tämän pohjoisen paratiisin. E10 tie Lofooteille on avattu vuonna 2007. Nytkin tunneleita räjäyteltiin teiden tieltä. Mökissä oli vieraskirja, jossa ensimmäiset kirjoitukset olivat vuodelta 2006. Italialaiset ja ranskalaiset kinastelivat siellä keskenään, kumpi on jalkapallon maailmanmestari sinä vuonna. Ajatella, eivätkö he voi puhua mistään muusta, edes täällä maailman toisella laidalla. Äiti kirjoitteli vieraskirjaan hienoja korulauseita monella kielellä, sitten veli piirsi siihen ison Homer Simpsonin, jolla oli kirves kädessä.



Dagen 5

Sinä nukuit luxusunet kymmenestä seitsemään. Mutta tietenkin veli valvotti silloin, kun kerrankin olisi saanut nukkua. Mökissä sai kuitenkin levättyä riittävästi ja jätimme punaisen kalastajatuvan kymmenen tienoilla. Meillä ei ollut hajuakaan lautta-aikatauluista, mutta moukan tuurilla saavuimme satamaan juuri, kun laiva oli lähdössä, seuraava lähtisi vasta viiden tunnin päästä. Lauttamatka maksoi 870 kruunua eli noin 125e ja kesti nelisen tuntia. Kiipesimme yläkannelle, jossa oli kahvila. Söimme aamiaiasen siinä, kunnes huomasimme, ettei se ehkä ollutkaan hyvä idea. Merenkäynti oli kovaa ja laiva keinui hurjasti koko matkan.

Hei hei Å!

Vessa oli koko ajan varattu, kun ihmiset juoksivat oksentamaan ja osa poti pahaa oloa ulkokannella. Veli makasi naama vihreänä penkillä. Sinua harmitti enemmän tulevat hampaat, otit turvakaukalossa parit päikkärit matkan aikana. Laiva vei meidät Å:sta Bodo:n kuitenkin paljon nopeammin, kuin matka olisi käynyt teitse. Bodo oli suunnilleen Oulun kokoinen, sympaattinen satamakaupunki. Kävimme ruokakaupassa ja mamma huomasi siellä monta asiaa, mitä toivoisi Suomeenkin pian rantautuvan. Kahvia pystyi ostamaan papuina erilaisia ja jauhamaan ne valmiiksi koneessa paikan päällä, taatusti tuoretta! Toinen kiva juttu oli tuoreen leivän vieressä oleva kone, joka paloitteli leivän valmiiksi siivuiksi kotipakettiin. Norjalainen mentaliteetti näyttäisi olevan paljon ulospäinsuuntautuneempi, kuin Suomessa. Kassalla kävi iloinen naurunremakka ja puheensorina. Paljoa ei puheesta ymmärtänyt, mutta hauskalta se kuulosti silti. Bodosta pörhelsimme Fauskeen, jossa tehtiin gourmet-päivällinen, makkaraitalianpataa. Satoi vettä, mutta sateen ropina toi ainoastaan tunnelmaa ruokapöytään. Veli osti matkamuistoksi sapelin markkinoilta, johon hänen nimensäkin kaiverrettiin. Illalla päätimme leiriytyä Nordnessiin Kro-nimiselle, todella hurmaavalle leirintäalueelle.

Se olikin ihan täynnä porukkaa, mutta vielä mahduttiin mukaan. Teimme kävelyretken viereisen joen rantaan, jossa isi ensin uhosi uivansa, mutta kokeiltuaan vettä ei joutui taipumaan. Kun mamma sitten meni möläyttämään, ettei isi, eikä edes Rädyn Seppo saisi nakattua kiveä vastarannalle, menikin siinä tovi kiviä nakellessa. Yksi melkein meni sinne asti, on se isi kyllä melkoinen sinko! Iltapalat ja Simpsonit, eikä muuta tarvittu unilääkkeeksi. Huomenna jättäisimme Norjan ja osan sydäntämme rajan tälle puolen.

Dagen 6 Storjord- Arvidsjaur- Älvsbyn- Luleå

Heräsimme hyvin levänneenä kahdeksalta. Mamma näki unta, että oli kuuluisa klarinetisti ja soitti maailman suurimmilla lavoilla. Loistokas fiilis karisi äkkiä, sillä sinulla oli pöksyissä kakkayllätys ja aamu alkoi pepunpesupuuhilla. Päätimme syödä aamiaisen leirintäalueen ravintolassa. Veli söi vaatimattomasti hampurilaisaterian ja jälkiruuaksi vohvelia. Taustalla soi Frank Sinatra ja veli oli hurmiossa paikan tunnelmasta, myös lievässä sokerihumalassa. Äiti tuhlasi viimeiset kruunut postikortteihin ja suklaaseen. Kymmeneltä nostimme kytkintä ja Ruotsin rajalla olikin vastassa komea serpentiinitie. Fiatin moottori kävi melko kuumana ja mieleen hiipi ajatus, että tänne erämaahan ei naurattaisi jäädä rikkinäisen auton kanssa. Teimme isin kanssa päätöksen tulla joskus kahdestaan vaeltamaan vuononorjaan. Vuorenrinteet näyttivät kutsuvilta, valinnan vaikeus iskisi äkkiä mille niistä kavuta. Pian maisemat lattenivat Ruotsin rannikon lähetessä ja leiriydyimme viimeiseksi yöksi Luulajaan.
"Ai mikä tää paikka oli, Luuläjäkö?", kyseli veli keskustassa. Se olisi kyllä tosiaan sopinut naulan kantaan. Kello oli puoli kuusi lauantai-iltana, eikä ketään ollut missään. Kaikki kaupat olivat kiinni, eikä yhtään kioskia löytynyt, mistä olisi ostettu iskälle mynthonia. Onneksi Gunnarsfjärdenin rannasta löytyi kuitenkin kiva leirintäalue, jonne pistää Fiatti parkkiin. Tarkemmin tutkittua huomasimme, että se olikin vanha tyttökoulu. Päärakennuksen seinä oli vuorattu vanhoilla luokkakuvilla. Huoltorakennus oli sokkeloinen labyrintti ja melko aavemainenkin, ihan kuin jostain kauhuelokuvasta. Viimeisessä huoneessa oli tv, jossa joku täti katseli Olympialaisia. Olimme aivan pihalla niistä kisoista, ilmeisesti Ruotsi oli voittanut jostain lajista kultaa, koska lööpit hehkuttivat. Lämmintä oli 24 ja hiki valui, Norjassa lämpötilat vaihtelivat 10- 18 välillä. Sinä otit rattaissa ettonet ja pojat katsoivat keikkavideota läppäriltä. Isi oli saanut flunssan, mutta onneksi lääkkeitä oli mukana. Tänä yönä ei tarvittu lämmitystä.

Dagen 7
Menimme aamiaiselle päärakennuksen tyttökouluun. Tai olisi menty, jos joku olisi sanonut, että se pitää tilata etukäteen. Ei kai tässä ajatuksenlukijoita olla. Saimme kuitenkin sämpylöitä, jotka olivat kuivia ja kahvia, jota oli liian vähän. Olisi ollut parempi tehdä aamupala itse. Luulajasta oli matkaa Haparandaan 125km. Suoritimme viimehetken shoppailut siellä. Kotiin oli ihana palata, mutta Norjaan palaamme myös vielä uudestaan.

Lellonan tärpit asuntoautomatkalle:
- Ota perheelle mukaan extrapaljon Saarioisten lihapullia, jotta rauha säilyisi ja kaikilla olisi hyvä mieli.
- Jos maisemat ei kiinnosta, tutki vaatteiden pesulappuja, revi, maistele, raivostu.
- Tee kakka heti sen jälkeen, kun vaippa on juuri vaihdettu, pääset uudestaan pesutupaan.
- Jos isi laittaa cd:n soimaan kilju kovaa, koska se on kivempi ääni. Jos isi laittaa isommalle, kilju vielä kovempaa.
- Pulauttele porkkanavelliä ainoastaan valkeille vaatteille, värillisissä se ei näy.
- Kilju museossa isosti, kun alkaa esittelyvideo, pääset toiseen huoneeseen, jossa on jännempää.
-Ole ihana ja kiltti vauveli suurimman osan matkaa ja nuku melkein aina, kun auto on liikenteessä. Tee perheen matkasta vieläkin hienompi läsnäolollasi <3

Kiitoksia seurasta, nähdään taas pian!