Viikko elämänkokemusta

Kirjoitettu 13.3.2012

Mitä pyörii ihmisen mielessä, joka on tasan viikon elänyt? Miten pieni ihminen tunnistaa oman vanhempansa hajun ja äänen perusteella? Aistiiko hän sen valtavan huolen ja rakkauden, jolla hän on täyttänyt äitinsä päästä varpaisiin?

Syntymä on kokemus, joka vastauksien sijasta vain lisää kysymyksiä leijonaemon päässä, ollaan isojen asoiden äärellä. Viikko sitten kuulin maailman kauneimman äänen noin sekunti sen jälkeen kun sinä olit kehoni ulkopuolella. Kyynelet silmissä koitin kurotella katsomaan sinua makuuasennostani, mutta en ylettynyt. Sinä pieni leijonanpoika karjaisit ensimmäisen kerran ja mieleni valtasi suuri helpotus, koska tiesin sinun olevan kunnossa. Yhteinen matkamme samassa kehossa oli päättynyt ja sinetiksi isäsi katkaisi napanuoran, kuin vihkien sinut elämän käyttöön.

Kätilöt nostivat sinut rinnalleni likaisena ja minä suutelin sinua otsalle ja kiitin yhteisestä maratonista. Sinä olit kaunein päällä maan ja tunsin valtavaa ylpeyttä sinusta. 291 päivää takanani tuntui yhtäkkiä höyhenekevyeltä ja helpolta, vähän turhankin helpolta, sinun vuoksesi olisin ollut valmis enempään. 6.3 viideltä tiistaiaamuna heräsin kivuliaisiin supistuksiin. Herätin isäsi ja hän pomppasi yllättävän energisenä ylös. Kerroin isällesi, että tänään saamme lapsen ja hänen silmänsä kirkastuivat. Johan tätä oli vartottukin monta viikkoa. Sinulla kun ei ollut kiirettä valmiiseen maailmaan. Aamun hämärässä ajoimme Oysiin ja supistuksia tuli 4-5 minuutin välein. Ne olivat vielä ihan siedettäviä. Pieni pelko kummitteli takaraivossani, miten kipeäksi vielä tulisinkaan.

Meidät vastaanotettiin rauhallisessa tunnelmassa sairaalassa ja siirryimmekin melkein heti synnytyssaliin. Kävelin hetken aikaa, kunnes kätilö tuli mittamaan sydänkäyrääsi. Keinuin kiikkutuolissa ja otin vielä iloisen innoissani vastaan supistuksia. Pian minulle laitettiin tippa ja menin makuulleni. Aika kului ja supistukset tihenivät ja muuttuivat kivuliaammaksi. Minulle nousi kuume ja pian olin niin täynnä letkuja, etten uskaltanut juuri liikahtaa. Sain suoneen tipan lisäksi kuumelääkettä, oksitosiinia ja antibioottia. Anestesialääkäri laittoi selkäytimeen epiduraalipuudutuksen ja kipupumpun, sinun päässäsi oli sydänkäyrää mittaava pinni ja nenäletkuista sain lisähappea samalla kun verikokeita otettiin oikeasta kädestä. Sydänäänesi katosivat kaksi kertaa kesken synnytyksen ja huone pölähti tupaten täyteen lääkäreitä, jotka väläyttelivät sektion mahdollisuutta. Ajatus oli minulle kauhistus, onneksi rytmisi palautui pian ennalleen. Kolmen jälkeen iltapäivällä tunsin, että pääsi on tulossa jo maailmaan ja niin alettiin ponnistamaan. Synnytys kesti 11 tuntia, ponnistus 11 minuuttia. Sinut laitettiin lämpökaappiin tunniksi isäsi kylvetettyä sinut ensimmäistä kertaa. Joimme salissa synttärikahvit ihastellen ja ihmetellen sinua, kunnes meidät kärrättiin vierihoito-osastolle numero 13, epäonnen numero.

Vuodeosasto on kauhea paikka. Täynnä pelokkaita vaaleansinisissä kaavuissa laahustavia zombeja, jotka kävelevät hassusti ja pelkäävät toisiaan. Huumori on kielletty tuoreiden äitien kesken, kahvinkeittimen ääni pelottaa. Oma vauva nukkuu hyvin, mutta kaikkien muiden vauvat huutavat. Huoneiden perästä kuuluu nyyhkytystä ja hiljainen baby blues soi vuorokauden ympäriinsä. Ei ihme, että kaikki haluavat kotiin, jopa kaikennähneet ja kunniansa kuulleet hoitajat, joille ei kiitosta työpaikalla heru.

Me pääsimme kotiin neljäntenä päivänä. Bilirubiiniarvosi olivat koholla, mutta emme tarvinneet onneksi sinivalohoitoa. Lääkärin antaessa kotiinlähtöluvan äitisikin, vahvoista vahvoin naarasleijonaemo murtui siihen paikkaan. Mahtavaa! Olin näin iloinen viimeksi lapsena. Isi haki meidät perjantaina klo 12 kotiin. Unettomat yöt takana ja hormonishokki saivat äidin jännittämään autossa moottoritiellä. Isi ajaa liian kovaa; aja hiljaa nyt isi vain!

Kotimme on linnamme, täällä saamme pesiä rauhassa. Kukaan ulkopuolinen ei tänne pääse, linnan muurit kohoaa. Isäsi teki kanssasi kunniakierroksen ja esitteli sinulle paikkoja äidin avatessa kukkalähetyksiä. Ensimmäisen viikon aikana käy kylässä mummeja ja kummeja, jotka pestään jo eteisessä käsidesillä. Veljesikin saa sinut ensi kerran syliinsä. Veljesi näyttää syntymäsi aikana venyneen kaksi kertaa isommaksi. Sinulla on rakastava ja huolehtiva veli. Hänellä on jo ajokortti silloin, kun sinä menet kouluun.

Ensimmäinen viikkosi ovat pullollaan elämäsi ensimmäisiä kertoja. Äiti kylvettää sinut, sinä luulet veljesi nenää tissiksi, kakkaat heti uudestaan, kun isi on vaihtanut vaipan. 6 päivän ikäisenä viemme sinut ensi kertaa vaunukävelylle. "Keväällä on hyvä tehdä vauvoja", sanoivat kätilöt useaan otteeseen sairaalassa. Aurinko paistaa meidän arjessa kuitenkin varsinkin sisällä. Olin jo unohtanut, kuinka seesteistä ja rikasta aikaa tämä on. Elämässä on oikea järjestys.